Maria Totro on joogalehti Anandan lukijoille ja muille jooganörteille tuttu lehden lopussa olevasta Joogahetki Maria Totron seurassa-palstasta. Siinä Maria antaa virkistävän arkisia ja yksinkertaisia joogavinkkejä. Vaikka Ananda ei olekaan samalla tavoin näyttävyyteen pyrkivä joogalehti kuin vaikkapa jenkkien Yoga Journal, on silti virkistävää lukea akrobaattisten asanoiden vastapainoksi siitä, miten varpaansa levittämällä saa joogaan uutta ulottuvuutta.
Livenä Maria Totro on aivan yhtä levollinen ja viisas. Kävin testaamassa
Marian Joogakoulun paria tuntia Arabiassa sijaitsevalla joogasalilla. Fiilis oli toinen kuin minulle tutuilla astangajoogakoulun suurilla ja täysillä saleilla: molemmilla kerroilla paikalla oli kymmenien sijasta muutama oppilas, jotka kyllä täyttivätkin pikkuisen joogastudion oikein mukavasti. Vanhassa tiilirakennuksessa sijaitseva sali oli myös astangasaleista poiketen aika viileä - ensimmäisellä kerralla palelin hiukan t-paidassani. Kokeilin ensin salin fyysisintä tuntia joka ei ollut rankka mutta kuitenkin vaativa. Tunnilla käytettiin apuna esimerkiksi seinää, ja on se kumma miten esimerkiksi
trikonasana vaikeutuu kun lantion olisi oltava kiinni seinässä. Fyysisen hengästyttävyyden sijaan asanoissa keskityttiinkin siihen, että ne tehtäisiin mahdollisimman puhtaasti mutta kuitenkin itselle mukavasti ja vaarattomasti.
Toinen kokeilemani tunti oli sunnuntain puolentoista tunnin sessio, johon kuului lempeä asanaharjoitus ja lopuksi meditaatio. Opin esimerkiksi polviseisonnasta aloitettavan aurinkotervehdyksen, joka tuntui todella rentouttavalta ja sopisi esimerkiksi kaltaiselleni aamukankealle joogille sarjan aloitukseksi. Asanoita tehtiin myös mantrojen kanssa: uloshengittäessä toistettu mantra selkeyttikin hengitystä. Sitä paitsi jotenkin vaan mantrat tuntuvat ja kuulostavat yllättävän kauniilta himmeästi valaistussa joogasalissa. (Tuliko nyt hörhöpisteitä?)
Session vaikein osuus oli kuitenkin ilman muuta meditaatio, vaikka sen kestoa ei venytettykään kohtuuttomasti. Vaikka
om- ja
shanti- mantrojen toistelusta sisään- ja uloshengityksen tahtiin olikin pientä apua keskittymiseen, löysin pian itseni pohtimasta kauppalappuja ja iltapalaa. Eikä kestänyt kauaa kun mieleen hiipi ajatus siitä että a) tämä on tylsää ja b) näytänköhän tässä naurettavalta? Mutta kuinka ollakaan, vaeltelevasta mielestä huolimatta hengitys harjoituksen aikana tuntui puhtaammalta ja kirkkaammalta. Meditaatiotuokion jälkeen mieli ja kroppa olivat selkeitä ja levänneitä - aivan kuin olisi ottanut nokoset mutta ilman heräämisen aiheuttamaa uneliaisuutta. Seuraavana päivänä huomasin joogaharjoituksen lempeydestä huolimatta kehossa selviä fyysisiäkin tuntemuksia: syvät vatsalihakset olivat hellänä ja tuntuivat jotenkin napakammammilta, ja ryhti hakeutui helpommin suoraksi.
Joogakeskustelua vähääkään seuranneet ovat varmasti huomanneet, että tällä hetkellä on muodikasta mollata astangajoogaa sen vaarallisuuden ja suorituskeskeisyyden vuoksi. Itse en lähtisi kisaamaan siitä, mikä joogatyyppi on jotenkin aidompi tai henkisempi: jokaiselle jotakin ja on hyväksyttävä sekin pöyristyttävä fakta, että kaikkia ei jooga kiinnosta niin tippaakaan. Ja että joogaa diggailevillekin tulee aikoja, jolloin jooga ei kiinnosta niin tippaakaan. Ja että joskus joku joogalaji voi sopia johonkin elämäntilanteeseen tai fiilikseen ja joku toinen toiseen. Nautin astangan kurinalaisuudesta ja sen fyysisyydestä, mutta viihdyin suunnattoman hyvin myös Maria Totron lempeämmillä joogatunneilla. Vaikka tykkään astangassa siitä, että jokainen tekee harjoitustaan omaan tahtiin, oli mukavaa myös osallistua tunnille jossa seurataan koko ajan ohjaajaa. (Riippuu tietenkin ohjaajasta -
oranssiin kaapuun pukeutuneet feikkiaksenttiset gurut ovat edelleen minulle nou-nou. ) Varsinkin kun ohjaajasta Marian tavoin huokuu sellainen seesteisyys, että se tuntuu levittyvän kaikkialle ympärilleen. Rippunen siitä taisi tarttua minuunkin ja tuntui säilyvän vielä seuraavaan päivään. Tätä lisää!
Lopuksi kirjavinkki: jos haluat lukemista, joka yhdistää joogan ja chick litin, kokeile Elizabeth Gilbertin kirjoittamaa alan klassikkoa
Omaa tietä etsimässä (
Eat Pray Love). Jos se tuntuu liian heviltä, lukaise Rain Mitchellin
Tasapainoilua (
Tales from the Yoga Studio) ja sen vielä suomentamaton jatko-osa
Head over Heels. Kyllä tekee hyvää maata sohvalla ja lukea liikunnasta!
