Kuukauden vegaanituote: Giovanni Cosmeticsin ekohiuskiinne

Kuva: giovannicosmetics.com

Tämän kuukauden vegaanituotetta tuutataankin tukkaan.  Ostin nimittäin hiljattain putelin Giovanni Cosmetics-nimisen valmistajan L.A. Hold Eco Chic hiuslakkaa Heluna Shopista. Hiuskiinne on siis vegaanista ja vieläpä luomulaatuista.

Aikaisemmat kokemukseni ekohippihimputtelulakoista eivät ole kovin hyvät ja muutenkin olen ollut enemmän geelinaisia. Nyt kuitenkin olen innostunut värkkäämään tukkaani (siis siihen osaan jota en ole ajellut sängeksi) sellaista lettikruunun tapaista juttua joka tarvitsee ehdottomasti hiuspinnejä väkevämpää ainetta pysyäkseen siistinä. Ja tämä tökötti kuulkaas pitää. Pyöräilykypärä? No problem. Joogatunti päälläseisontoineen (hehei, vihdoinkin muuten haltsaan sen!)? Hiuskarvakaan ei värähdä. Helteessä hikoiltu päivä jonka päätteeksi uhmaikäinen lapsi repii raivoissaan äidin tukkaa? No, onneksi kampaus sentään pysyy. Ja pysyy.

Okei, suihke tekee tukasta kovan ja koppuraisen, joten hulmuaviin barbikiharoihin se ei vrmaan oikein sovellu. Mutta juuri lettikampauksiin ja nutturoihin aivan täysosuma. Hiuskiinne lähtee pois terhakkaasti harjaamalla. Ja bonuksena vielä se, että kun ne letit avaa on tuloksena kiinnostava kasarihenkinen pörrökampaus. Päivällä voi siis olla siisti lettileidi ja illalla villi kiharapää. Kesätukkakokeilut, täältä tullaan!

2 x vaapukkakuppikakut

Kuppikakut on sellainen juhlajuttu joita on vaan aina pakko tehdä. Olen hiljattain löytänyt elämääni pakastekuivatut vadelmat, jotka sopivat kuorrutteisiin kuin nenä päähän.  Vaapukan aromi säilyy pakastekuivattuna tosi hyvin ja kuorrutteissa maistuu ihanasti kesä ja metsä mutta ei ätläkkyys. Vadelman maku sopii niin hyvin myös tummaan suklaaseen, että on vaikea päättää kumpi kuorrutteista on parempaa. Pitänee maistaa vielä yksi kumpaakin.


Vaapukkakuppikakut

2 annosta tummaa ja/tai vaaleaa kuppikakkutaikinaa (kumpikin pohja sopii kumpaankin kuorrutteeseen)

Vaapukkakuorrute:

1 prk Alpro Airy & Ceamy soijakermaa
1 dl tomusokeria
1 dl pakastekuivattuja vadelmia

Vatkaa kerma ja siivilöi joukkoon tomusokeri. Surauta kuivattuja vaapukoita pikku hetki tehosekottimessa ja kaada vaapukkajauho kermavaahtoon. Sekoita ja pursota valmiiden kakkupohjien päälle.

Vaapukkasuklaakuorrute

1 prk Alpro Airy & Ceamy soijakermaa
0,5 dl tomusokeria
100 g tummaa suklaata
0,5 dl pakastekuivattuja vadelmia

Vatkaa kerma. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita vaahtoon. Lisää tomusokeri. Rutistele vadelmia käsin jotta ne jäävät mukaviksi sattumiksi ja sekoita kuorrutteeseen. Pursota valmiiden kakkupohjien päälle.

Asiaa tisseistä

Mikään ei muutu vuosien varrella niin paljon kuin maitorauhaset. Aika monella jo pelkkä kuukautiskierto vaikuttaa tissien olomuotoon, puhumattakaan raskauksista ja imetyksistä. Itselläni kuppikoko on vaihdellut kaarella B-C-D-A-B: nyt olen siis imetysten jälkeisen romahduksen jälkeen palannut omaan kotoisaan beekuppiini.

Diggailen mahdollisimman keveistä liiveistä, joissa voi mukavasti olla ja liikehtiä. Itse asiassa aloitin rintsikoiden käytön vasta esikoista odottaessani, siihen asti freestailaisin. Mitä nyt urheiluliivejä käytin. Liiveihin olikin hankala tottua: aina joku hakanen tai olkain hankaa, painaa tai putoaa. Raskaus- ja imetysajan meloneitten kanssa ei kuitenkaan oikein ilman liivejäkään ollut mukava olla, ja niiden jälkeen taas tilanne vaati hieman, hmmm, kohotusta. Imetysliivien käytön jälkeen halusin palkita itseni somilla ja mukavilla liiveillä - ja hei, tissini ovat tosiaan sen ansainneet kaiken tämän jälkeen!

Mutta arvatkaas mitä? Kokoisilleni ryntäille ei kerta kaikkiaan tehdä liivejä ilman toppauksia. Tai sitten niitä ei ainakaan myydä missään. Ilmeisesti alle D:n kuppikoko on sellainen tragedia, että alusasuvalmistajat katsovat parhaaksi valmistaa meille raukoille vain muhkeasta toppausmatskusta valmistettuja rintsikoita. Siis niitä sellaisia puolipallon mallisia, jotka on tehty jostain kummallisesta vaahtomuovin oloisesta aineesta. Ne saavat kyllä rinnat aikaan vaikka miehelle, selkäpuolelle. Mutta kun minusta topatut liivit ovat kuumat ja epämukavat. Enkä kaipaa pallorintoja. Miksi niitä toppauksia pitää ylipäätään olla? Ajatelkaa jos miehille ei olisi saatavilla kuin etumuksesta pönäkästi topattuja alushousuja, jotka lisäksi kiristäisivät ja putoilisivat koko ajan. En halua jotain mitä minulla ei ole, vaan nätit, mukavat liivit, jotka tukevat rintamustani sellaisena kuin se nyt tällä hetkellä on. Mission impossible?

Oli, ennen kuin käväisin taas tsekkaamassa Lasipalatsin pop up-tilan Tovin. Tällä kertaa siellä popuppailee viikon ajan Sofia Store, joka myy verkkokaupassaan esimerkiksi JOIK-luonnonkosmetiikan ohella myös Kriss Soonikin loungerie-mallistoa. Loungerie on mahtava konseptisekoitus alus- ja oloasuja: siis vaatteita jotka näyttävät juuri niin ylellisiltä ja seksikkäiltä alusvaatteilta kuin ne ovatkin, mutta tuntuvat päällä yhtä mukavilta kuin kulahtanein lempioloasu. Malliston idea on myös monikäyttöisyys: esimerkiksi samettista aamutakkia voisi aivan hyvin pitää kevyenä takkina missä vaan. Vaatteet valmistetaan eettisesti Virossa ja mallistot ovat pieniä ylijäämän välttämiseksi.

Kriss Soonik Lasipalatsin Tovissa. Miten kaikki designtyypit aina näyttääkin näin hyvältä?!

Virolaissyntyinen, Lontoossa nykyään asustava suunnittelija Kriss Soonik sattui itse olemaan paikalla Tovissa ja innostuimme yhdessä päivittelemään alusvaatesuunnittelua, joka useimmiten tähtää siihen, että nainen näyttää kuumalta eikä niinkään siihen että vermeet olisivat mukavia. (En tiedä teistä, mutta minä en tunne itseäni seksikkääksi krahnaavissa, kinnaavissa alusvaatteissa - siksipä alkkarihyllystäni löytyykin vain mukavia puuvillapöksyjä.) Kriss taas pyrkii tuotteissaan siihen, että asujan kantaja myös tuntisi olonsa mukavaksi ja siten näyttäisi vielä entistäkin paremmalta:

"Producing two collections a year, Kriss designs with the understanding that all women can be superheroes. This is lingerie and loungewear that empower, inspire and break the rules."

Shokkipinkkejä pitsipaitoja voi pitää myös päällysvaatteena aluspaidan kanssa. Särmikästä mummolookkia!

Sofia Storen viehättävä omistaja päällään Kriss Soonikin malliston paita.

Vastustin urheasti sinisen, hopeaisilla tekonahkaolkatoppauksilla varustetun samettiaamutakin kutsua mutta sorruin kokeilemaan Kriss Soonikin malliston rintaliivejä. Ja voi tytöt! Liivit ja minä olimme kerta kaikkiaan match made in heaven. Rintsikat ovat kaarituettomat mutta paksun, elastisen ympärysnauhan ansiosta napakat ja joustavat. Kädet voi nostaa ylös ilman että kupit nousevat ylös! Olkaimet on sijoitettu niin että ne eivät valu! Näissä liiveissä olo on parempi kuin ilman. Puhumattakaan ulkonäöstä. Rintsikat kun myös näyttävät syntisen keveiltä - klisee tai ei, mutta näissä tissikoissa kulkiessa on hieman syntinen olo. Mutta mukava. Syntisen mukava.

Space cake

Nelivuotiaan huomisille synttäreilleen toivoman universumikakun sijaan päätin tyytyä ihan meidän omaan aurinkokuntaan - pitäkää peukkuja, että päivänsankari kelpuuttaa sen! Olen hieman huolissani planeettojen mittasuhteitten oikeellisuudesta... Täällä on muuten aikamoinen siivous ja puunaus vielä käynnissä. Pienen pintasiivouksen sijaan tarvittaisiin pikemminkin puskutraktoria.

Avaruuskakku

1 vaalea kakkupohja
1 tumma kakkupohja (ohjeet molempiin löydät täältä)

Täytteet:

2 prk mangohilloa
1 prk vadelmahilloa

2 prk Alpro Airy & Creamy-soijakermaa
1 sitruunan kuori

Soijamaitoa kostutukseen

Kuorrutus:

750 g mustaa marsipaania
+ pienet pötköt muita värejä (tässä kakussa keltaista, vihreää ja sinistä sekä värjäämätöntä)

Valmista kakkupohjat ohjeen mukaan. Anna jäähtyä ja leikkaa kahteen osaan. Kostuta kerrokset soijamaidolla. Vatkaa yksi purkki kermaa ja sekoita siihen yhden sitruunan raastettu kuori.  Kokoa kakku: laita kakkukerroksiin vuorotellen mangohilloa ja sitruunakermavaahtoa sekä vadelmahilloa ja sitruunakermavaahtoa. Kostuta vielä lopuksi kansi soijamaidolla. Vatkaa toinen kermapurkki ja levitä kakun päälle. Kaluitse sitten musta marsipaani levyksi, aseta varovasti kakun päälle ja painele kakkuun. Leikkaa ylimääräinen marsipaani pois esim. pizzaleikkurilla. Askartele planeetat.

Lastenkutsut tulossa

Oops, ai mikä siivous?! Ei hätää, en ole ryhtynyt dokailemaan arki-iltaisin vaikka kuvatodisteet ehkä siltä näyttävät! Päinvastoin, täällä on tänään tehty jo esivalmisteluja synttärisiivoukseen ja valmistettu yksi kakkupohja. Lauantaina on esikoisen nelivuotisbileet ja kuten taustasta näkyy, siivousta todella tarvitaan... Kuoharikuva on siis lavastettu ja liittyy jännittävään blogiprojetiin, jossa minua auttaa eräs upea nuori nainen. Mutta enpäs kerro siitä vielä enempää!

Rakastan pitää bileitä, olivatpa ne sitten aikuisten tai lasten. Itse asiassa meillä nämä lajityypit eivät yleensä kauheasti eroa toisistaan. Lapsipainotteisissa kutsuissa on kyllä tietysti aina oma hommansa ja hasardinsakin. Synttärisankarille itselleen ne ovat tietenkin äärimmäisen tärkeät ja siksi niiden eteen näkeekin enemmän vaivaa kuin aikuisten pippaloihin. Meillä synttärityyppi saa aina valita kakkunsa teeman ja saa myös syntymäpäivänään aamupalakseen ihan mitä ikinä haluaa - viime vuonna toive oli ranskalaisia ja tänä vuonna vaakakuppi näyttäisi kallistuvan nallekarkkeihin. Avaruustutkijan uralle tähtäävä tyttäreni ilmoitti haluavansa nelivuotispäivänsä kunniaksi universumiaiheisen kakun. Pitäkääpä peukkuja toiveen onnistumisessa.

Vaikka en ole mikään varsinainen kakkutaiteilija, koen olevani tarjoilupuolesa aina kohtalaisen vahvoilla. Koristelu ei sen sijaan ole minun heiniäni. Olen joskus aiemminkin maininnut etten oikein ole mikään sisustusihminen, ja juhlakoristelunikin rajoittuu yleensä kekseliäästi ilmapalloihin. Tyttömme bestiksen juhlissa oli ihan mielettömän hieno pinjata, jonka päivänsankarin äiti oli tehnyt. En kyllä niin ikinä pysty samaan, joten tiimarilinjalle taitaa mennä... Vinkkejä kiinnostavista koristeluvaihtoehdoista otetaan kyllä kiitollisena vastaan!

Piknikpäivä

Voi tyypit, mikä päivä! Ihan mahtava ilma piknikille. Lastasin lapset kärryyn ja potkupyörän päälle ja lähdettiin heti aamusta Annalanpuistoon. Puisto on taas yksi hyvä syy lisää rakastaa Helsinkiä. Vaikka paikka on ihan Hämeentien varrella, on puistossa ihan oma maailmansa. Annalan kartanon edestä löytyy nypitty muotopuutarhaosuuskin, mutta suurin osa aluetta on ihanaa lehtipuupuistoa, josta löytyy mainioita eväidensyöntipaikkoja. Vakipaikkamme on kalliolla pienen tammen alla. Ainoa miinus on tietenkin lasinsirut, joita jotkut dorkat tuntuvat kylvävän jälkeensä mihin menevätkin. Hoh hoi. Muuten puistossa ja kallioilla riittää turvallista tutkittavaa: kasveja, ötököitä ja aina yhtä jännittäviä tammenterhoja. On aikas mukavaa istuskella viltillä ja pitää laiskalla silmällä lapsia, jotka kirmailevat omissa touhuissaan. Ainakin hetken.

Tervehdys, oi suuri ja mahtava puu!

Tarrataidetta matkan varrelta. Rakastan tätä kaupunkia.

Kotiin palasi väsynyt ja onnellinen pentue, jonka istutin (kerrankin) hyvällä omallatunnolla toljottamaan lastenleffaa sillä välin kun tein parsasalaattia ja raparperipiirakkaa. Nyt jos tästä päivästä ei tule hyvä-äitipisteitä niin sitten ei jumalauta mistään.

Testissä: L'Atelier des Délicesin ihon kiinteytyskuuri

Olen tässä muutaman viikon ajan näälinyt persnahkaani L'Atelier des Délicesin kiinteyttäviä, vegaanisia Fermeté Corps-vartalonhoitotuotteita, joita sain maahantuojalta testiin. Kiinteyttäviä tuotteita on kolme: suihkugeeli, vartalovoide ja vartaloeliksiiri. Suihkugeeliä ja vartalovoidetta käytetään aamuisin ja eliksiiri saa vaikuttaa yön yli. Ranskalainen luonnonkosmetiikkamerkki L'Atelier des Délices on aiemmin minulle tuttu mm. ihanasta kasvoseerumistaan. Myös Sensi-sarjan miellyttävä päivävoide on muuten vegaaninen.

Ajatus kolmesta eri kräämistä saattaa tuntua hiukan työläältä, mutta koska käyn kuitenkin suihkussa joka aamu ja kosteutan sen jälkeen ihoni, ei lisämutkia matkaan oikeastaan tuo kuin iltaisin iholle hierottava vartaloeliksiiri. Itse asiassa olen ihan tykännyt siitä, että omistan iltaisin pikku hetken iholleni - lapsiperheessä sekin on jo kuulkaa luksusta. Ainoa haittapuoli on flashbackit raskausaikaan, jolloin öljysin iltaisin mahaani välttääkseni raskausarvet. Toimi.

Luksusta ovat L'Atelier des Délicesin (voi miksi ne eivät voineet antaa sarjalleen hivenen helpompaa nimeä?!) tuotteetkin. Kaikissa kolmessa on mukava maitokahvin tuoksu ja kahvia ne sisältävätkin - kofeiinin kun pitäisi vilkastuttaa pintaverenkiertoa ja siten tasoittaa ja napakoittaa ihoa. Suihkugeelissä on hiukan rakeinen, kuoriva koostumus kun taas voide on cafe au lait-henkisen kermainen. Vaikka eliksiiri on öljymäistä, se imeytyy ylltäävän nopeasti - toisin muuten kuin ne raskausarpiöljyt. Vieläkin tuoksuu pari yöpaitaa etäisesti Weledalta!

Niin, ja toki olen käsitellyt suihkugeelillä ja voiteilla muutakin kuin sen peffan: käsittelyä kehotettiin antamaan "ongelmakohdille" kuten reisille, vatsalle ja takapuolille. En tosin oikein tykkää siitä, että toimiva, käytännöllinen kroppani jaetaan avuliaasti ongelma-alueisiin. Enkä ikinä ole sen kummemmin potenut reisiäni tai pyllyäni. Reidet on kätevät kävelyä varten ja pyllykällä puolestaan on mukava istahtaa välillä. Kahden lapsen jäljiltä vatsanahka voisi kai olla timmimpi mutta hei - rapatessa roiskuu. Onneksi Fermeté-sarjan tuubien kyljessä tai maahantuojan sivuillakaan ei  lupaillakaan tuotteiden vastaavan rasvaimua tai edes poistavan selluliittia, vaan ainoastaan napakoittavan ja siloittavan ihoa. En usko että sitä ihon alapuolta voi oikein muokata muulla kuin liikunnalla ja ruokavaliolla ja siinäkin kannattanee pitää järki ja realiteetit mielessä.

Kuivaihoisena olen kuitenkin usein sortsikauteen siirryttäessä kauhistellut reisieni (peppunahkaa en tietenkään itse edes näe) talven pimennossa ollutta ihoa, joka on kuivakka ja lisäksi täynnä kaikenlaista nyppyä ja näppyä - kunnon broileriefekti siis. Täytyypä sanoa, että tänä sesonkina tämä ongelma on vältetty ja iho tosiaan on sileä ja hyväkuntoisen oloinen - kerrankin ne cut-offit voisi vetää suoraan jalkaan! En tiedä, onko kahvilla ja muilla taika-aineilla ollut erityistehoa vai olisiko sama lopputulos saavutettu jos olisin yhtä uskollisesti voidellut itseäni jollain muulla rasvalla ja öljyllä. Jotain on sanottava kuitenkin myös juuri sen luksuskokemuksen puolesta: kun asiat on nätisti pakattuja, hyvältä tuoksuvia ja hyvää tekeviä, niitä vaan käyttää paljon mieluummin kuin jotain ankeaa perusrasvaa. Ergo: käytetty tuote tehoaa. Ja kun pakettiin vielä lisää eettisyyden ja luomulaadun niin mikäs siinä voidellessa!

Päivä Tukholmassa

Jep, lomailut ja vapaapäivät on tältä erää ohi. Virkisti kyllä, vaikka kersojen kanssa laivalla oleskelu on vähän kuin menisi alkoholistin kanssa viinakauppaan, täynnä houkutuksia siis. Itse laivailusta kuulette pian tarkemmin, mutta tässä kuvakavalkadi Tukholmasta. Keli oli aika kehno, mutta on se vaan niin kiva kaupunki. Voisin niin kuvitella itseni asustelemaan johonkin Södermalmin hipsterikulmille - jos pankkitilillä olisi pari ylimääräistä nollaa siis. Tukholmassa muuten pistää aina silmään se, että jokin tyyli on tosi selkeästi in ja kaikki sitten ovat yhtä huolettoman tyylikkäinä samassa asussa. Tällä kertaa se juttu oli a-linjainen ylisuuri takki, mustat leggingsit ja urheilukengät. Copy that, siis.

Ekaksi käytiin pyhiinvaellusretkellä Hötorgetin kauppahallissa - sieltä kun saa montaa eri lajia, kokoa ja väriä rusinoita joihin mieheni siis on hulluna. (Ihan tosi, tyyppi syö mieluummin rusinoita kuin  suklaakakkua!) Erinomaisen rusinavalikoiman ohella hallin puodeista löytyy muutenkin mukavaa vegaanista naposteltavaa, kuten pähkinöitä, suklaata ja ties millaisia naksuja. Ja kaikkea saa maistaa! Löysimme myös mukavan mezemestan, jossa oli tarjolla kokonainen vegaanimenu ja ehkä parhaat rullafalafelit jotka koskaan olen syönyt. Paikan nimi oli Bosphorus Meze Store, pitäkääpä mielessä.

Bosphorus Mezen tarjontaa, aah.

Yksi artikkeli jonhon törmäsin sekä hallin herkuissa että melkein kaikkialla muuallakin oli raakalaku. Laku on selvästi nyt SE juttu, joten unohtakaa raakasuklaat - so last season. Uhmasin kuitenkin vähän trendsettereitä ja ostin lakritsisuklaata. Olen nimittäin lakun ja suklaan yhdistelmään ihan hassuna. Raakalakukin oli ihan jees, ja vähän kaduttaa etten ostanut raakalakupastilleja. Onneksi pidin puoleni ilmaisissa maistiasissa.

Minulle päivän varsinainen pääkohde oli Hökens gatanilla sijaitseva Poplin-niminen puoti. Poplin on designkollektiivi, jonka katon alla toimii mm.  vegaanikenkäkauppa Green Laces, joka ylpeilee Skandinavian suurimmalla vegaanikenkävalikoimalla, sekä mahtava yhden naisen hattuateljee Ruth-Hannah. Puoti oli aika pieni, mutta kummasti sinne mahtui edellisten lisäksi myös fiftarityylisiä mekkoja, kreisejä koruja ja tietysti hassusti kuvioituja mukavia lastenvaatteita. Olin erityisesti metsästämässä sandaaleja ja löysinkin alennuksesta upeat Cri de Coeurin leopardisandaalit. Ja koska olen viime aikona hurahtanut turbaaneihin, oli pakko ostaa myös Ruth-Hannahin mallistosta kalmanvioletti kevyt kesäturbaani.

Sjutton också mitä kenkiä! Ja kaikki vegaanisia!

Grrr!

Ruth-Hannahin ateljee toiminnassa

Poplin löytyy Slussenin metroaseman tuntumassa ja on ilman muuta visiitin arvoinen - joskin palvelu oli pikkuisen nokkavaa ennen kuin sanoin tekeväni vegaaniblogia. Varmaan kuvittelivat että olen joku megaluokan kändisbloggari, koska sitten myyjät sukeutuivat oitis vallan herttaisiksi ja avuliaiksi ja kuuntelivat kiltisti epätukholmalaisittain lausuttua ruotsianikin. Ehkä länsinaapurissa on vegaanibloggaritkin isompia?

Paluumatkalla laivalta löytyi vielä toinen alelöytö, nimittäin Jackpotin kultainen palmikkoneule. Sellaisenhan joka nainen tarvitsee, eikö vaan? Jackpot on high street-merkeistä niitä ainoita ihan oikeasti eettisiä - ja sehän on tosi jees näinä romahtelevien tekstiilitehtaitten aikoina. Hyi olkoon. Jos muuten haluat sekä asiallista tietoa muotiteollisuuden varjopuolista sekä myös eettistä ja ekoa silmäkarkkia, kantsii muutenkin tsekata Ecouterre-sivusto. Sieltä löytyy taatusti ekomuodin viimeisimmät oikut. Ja sitten vielä lopuksi kotoisampi muotikuva minusta Tukholman hienouksineni. Ota nyt jo se kuva, aurinko paistaa silmiin!

Viikonloppumeininki

Tänä viikonloppuna ehdittiin yhtä sun toista. Ensin perjantaina maisteltiin ystävän kanssa Ekowinen kiintoisaa oranssia viiniä. Viini oli hiukan kuin sekoitus valko- ja punaviiniä mutta ei kuitenkaan ihan. Oranssi viini on valkkaria, jonka valmistusprosessissa on ollut myös rypäleen kuoret mukana, toisin kuin valkoviinissä yleensä. En ole viiniasiantuntija, mutta hyvältä viini maistui tacojen kanssa ja juttukin luisti mukavasti! Luomuviineijä maahantuovasta Ekowinestä olenkin paasannut jo aiemminkin, mutta tällä välin firma on uudistanut nettisivunsa - kantsii ilman muuta tsekata! Tähän puljuun palaan vielä. Ekowinen facebook-sivuilla on muuten menossa arvonta, jonka voittaja saa pullon luomucavaa. Arvontaan voit osallistua tykkäämällä Ekowinen fb-sivuista. Minä tykkään!

Lauantaina saimme taas kylään mahtavan taiteilija-lapsenvahtimme, ja me aikuiset pääsimme ulos syömään. Kävimme tarkastamassa Veganissimon brunssin, joka oli jälleen totuttua ihan jees-tasoa. Tosin kuivaakin kuivemmat papupihvit meinasivat tiputtaa arvosanaa. Joka tapauksessa, hyvä mesta syödä arvoituksellisen näköisenä vesimelonia törkeässä kukkamekossa, eikö vaan. 

Käytiin myös kurkkaamassa Sörnäisten vanhaan Kruununmakasiiniin ilmestynyt Masters of Aalto-näyttely, josta ekan kuvan pilviluomus on napattu. Kyseinen teos oli muistaakseni taiteilija Sini Henttosen luomus. Aika makea. Makea oli paikkakin: kolme kerrosta hämyisää, puulattiaista tilaa. Ja sitä tilaa on siis paljon! Paikka olisi aivan mahtava kaupunkilaisten sosiaalikeskus: siellä voisi pitää vaikka millaisia meluisia treenejä, keikkoja ja happeningeja, koska makasiini sijaitsee käytännössä keskellä risteystä vailla naapureita. Toivottavasti siellä on jatkossakin jotain toimintaa.

Sillä välin kotonakin oltiin taiteiltu mm. tällainen mahtava heppa kauramaitotölkeistä, karkkipapereista ja pinkistä hiustuposta. Ai miten niin teillä ei muka loju nurkissa shokkipinkkejä hiuksia askartelutarvikkeeksi käyttöä odottamassa?

Tänään äitienpäivänä sain tämän tyyppisen aamiaisen ja tyttäreni tekemän ihanan sydänriipuksen. Tyttö taitaa tietää, että äidin korumaku ei ole siitä vaatimattomimmasta päästä. Sain myös pari tuntia lapsivapaata jooga-aikaa. Ihan parasta. Lounaalla juotiin pullo kuohuvaa: vaapukoista ja omenasta tehtyä hiilihapotettua luomujuomaa. Hyvä drinksu, vain alkoholi puuttui!

Huomenna sitten ekstremematkailemaan ruotsinlaivalle. Life is sweet!

Suklaiset myslimuffinssit

Nämä muffinssit ovat melkein terveellisiä, eikös vaan? Eikö olekin ravitsemustieteellinen fakta, että mysli kompensoi suklaan? Varsinkin jos suklaa on tosi tummaa, kuten näissä muffinseissa. Jos olet eri mieltä, voit tietysti korvata suklaan vaikka puolella desillä kuivattuja hedelmiä tai pähkinöitä. Koska taikina on aika töpäkkää, muffinssit eivät kohoa valtavasti. Hyviä aamupalalle! Tai milloin vaan!

Suklaiset myslimuffinssit

2 dl mysliä
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
50 g tummaa suklaata
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
hyppysellinen suolaa
1,5 dl soijajugurttia
0,5 dl kiinteää kookosöljyä

Sekoita kuivat aineet ja pilkottu suklaa. Lisää joukkoon jugurtti ja kookosöljy ja sekoita. Nostele muffinssivuokiin ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Caitlin Moran, I love you!

Kuva: www.thesundaytimes.co.uk

Minä rakastan Caitlin Morania. Luin jokin aika sitten jo kulttimaineeseen nousseen ja feminismin taas keskusteluun nostaneen teoksen How To Be a Woman. Luin kirjaa lentokentällä ja junassa, ja tuon tuostakin minun piti pidätellä itseäni nousemasta pystyyn huutamaan "Näin juuri! Noin se on!" Ääneen hörähtelyä en edes yrittänyt hillitä - onneksi sain ymmärtäväisiä katseita junassa vastapäätä istuneelta naiselta, joka tunnustautuikin myös Moranin faniksi. Moran ei ehkä ole - eikä yritäkään olla - kaikkein sofistikoitunein, mullistavin queer-teoreetikko, mutta totta vie tekee feminismistä hauskaa. (Ja sori nyt Judith Butler ja kumppanit, mutta luulenpa että istuisin viettämässä suloisesti venähtänyttä pubi-iltaa ennemmin Caitlinin kuin jonkun pelottavan älykkään ja kryptisen queer-teoreetikon kanssa. Todennäköisesti huulipunammekin mätsäisivät paremmin yhteen.)

Tämän lomapäivän olen viettänyt  Caitlinin kolumneihin perustuvan Moranthologyn kanssa. Moran on ehkä maailman hauskin tyyppi, jolla on myös sydän paikallaan ja arvot kohdillaan. Hauskaa myös on, että hän kirjoittaa samalla paneutuneisuudella ja intohimolla vaikkapa villatakkien tärkeydestä kuin yhteiskunnallisista kysymyksistäkin. Lisäksi naisessa on tyyliä - Moranthologyn kansikuva saa minut melkein uskomaan, että farkkusortsi sukkahousuyhdistelmää voivat käyttää muutkin kuin alle kaksvitoset hipsteritytöt. Siis melkein.

Kuva: www.caitlinmoran.co.uk

Moranin tekstien aseistariisuva huumori ja kuvia kumartelemattomuus saa särmänsä terävästä ja napakasta yhteiskunnallisesta ajattelusta ja analyysistä. Erilaisilla tuilla eläneen kahdeksanlapsisen perheen esikoisena Caitlinilla on myös pokkaa puhua syrjäytymisestä ja siitä, mitä Britannian oikeistohallitus tekee kaikkein heikoimmille. Mutta paatosta on turha odottaa: juuri kun olisi surumielisen viulumusiikin aika rääväsuu Moran räjäyttääkin taas potin hurtilla huumorilla. Lukekaa itse jos ette usko. Mikä nainen! (Ja mikä tukka!)

Kirjasto ja suklaa: tytön parhaat ystävät

Huonosti nukuttu yö, kiireinen aamu. Typerä työmoka. Punkbändin vierailun jäljiltä oleva koti ja kiukuttelevat lapset. Pikaisesti kokoon kursittu ateria, hoppuinen lähtö kauppaan. Pari kadonnutta pipoa ja hajonneet sukkikset.

Yksi niistä päivistä; tietänette mistä puhun. Onneksi matkan varrella on kirjasto ja lempparisuklaatkin oli tarjouksessa. Kohta oon taas ihan zen.

Wanted: vegaanivinkkejä Tukholmasta

Ensi viikolla minua odottaa niinkin eksoottinen perheloma kuin Tukholman risteily. Melko ekstremeä, vai mitä? Luulenpa että tyttäreni odottaa varsinkin laivamatkaa huomattavasti enemmän kuin minä - botskilla nimittäin esiintyy hänen fanittamansa Hevisaurus. Räyh!

Vietin pari vuotta sitten viikon Tukholmassa työasioissa ja tutustuin samalla Stokiksen vegaaniruokailumahdollisuuksiin. Ehkä ykköseksi niistä nousi Skånegatanin mahtava pizzeria Tevere, josta sai pizzan kuin pizzan lihis-, lakto- ja vegaaniversiona. Vetäisin kuvan mainion vegesalamipizzan, jonka juustokin oli todella autenttisen näköistä ja makuista. Ikävä kyllä huomasin googlaillessani, että Tevere on suljettu - aargh! Onneksi samalla kadulla sijaitseva Goodstore näyttää vielä olevan pystyssä - sellaista vegaaniruoka-asiaa jota sieltä ei löydy, ei ihminen tarvitse.

Jotain valmista lounata kuitenkin täytyy saada reissullakin napaan, puhumattakaan hengähdystauosta. Onko kellään hyviä vinkkejä Tukholman vegaaniruokapaikoista - siis sellaisista joihin voi pelmahtaa varoittamatta ja kahden lapsen ja kärryjen kanssa? Pikemminkin hilpeää pikaruokaa kuin valkoisia pöytäliinoja siis!

Kasvisseikkailu

Vapun jälkeen oveni taakse ilmestyi pinkkitukkainen kaunotar, jolla oli kirja kainalossa. Sehän oli Pinkkis-blogin Raisa Kettunen, aka Puputyttö, jonka uusin vegaanikeittokirja Kasvisseikkailu on juuri ilmestynyt. Olen diggaillut Raisan aiempiakin kirjoja, joten lahja oli kovasti mieluinen - kiitos vielä!

Kasvisseikkailu poikkeaa ulkoasultaan ja idealtaan aika paljon aiemmista Puputytön herkkukirjoista. Kasvisseikkailussa tarjoillaan terveellistä, ravitsevaa ja maittavaa kasvisruokaa koko perheelle - muutama mukaan päässyt herkkukin on siitä terveellisemmästä päästä. Kasvisseikkailu onkin mitä mainioin lisä erityisesti lapsiperheitten keittokirjahyllyyn. Voi olla, että kirjan sivuilla seikkailevat piirretyt eläinhahmot ja humoristiset varoitukset jakavat lukijoiden mielipiteitä, mutta minusta ne ovat hauskoja - veikeitä mutta eivät veikisteleviä. Milja Laineen muutenkin onnistunut raikas kuvitus on pehmein, kirkkain värein toteutettu. Sympaattinen tyyli muistuttaa etäisesti Kristiina Louhen kuvituksia mutta ilman tylsää Tomppaa.

Reseptit ovat monipuolisia ja ajatuksella tehtyjä. Iso kiitos siitä, ettei niissä ole kikkailtu mahdollisimman oudoilla aineksilla mutta ei myöskään aliarvioitu lukijan kokeilunhalua. Ohjeista löytyy niin muhevaa linssimusennosta kuin yakisobaa, joka on siis yhtä kuin erittäin kokeilemisen arvoisen oloinen japanilainen kaali-spagettipaistos. Reseptien lapsiystävällisiksi muokatut nimet ovat jälleen oivaltavia, vai mitä sanotte Papan kanuunasta (baba ganoush) tai Kasvimaan mussukasta, joka on tietenkin moussakaa? Nimihassuttelusta huolimatta kaikki reseptit löytyvät hakemistosta fiksusti myös pääaineksensa mukaan, kanuunat ja mussukat siis myös munakoison alta.

Jättiplussa myös siitä, ettei kirjasta löydy pakollista "miksi ei tehotuotannolle" osuutta sen enempää kuin listaa korvaavista aineksista tai ravitsemusoppipakettiakaan. Aika usein vegaanikeittokirjojen kompastuskivenä nimittäin on se, että valtavan eläinoikeus/ravitsemustiede-osion läpi kahlattuaan lukijalle jää käsitys vain siitä mistä kaikesta vegaani kieltäytyy ja mitkä ovat mahdolliset uhkaavat puutostaudit. Tällaisista kirjoista jää silloin ikävästi sellainen fiilis, että infopakettia seuraavat reseptit ovat ihan hyviä kunhan vain muistaa ottaa huomioon, mitä kaikkea on jouduttu jättämään pois ja miten vaikea on ylipäätään pysyä hengissä moisella ruokavaliolla.

Minä puolestani olen kyllästynyt käsittelemään ruokavaliotani ja elämäntapaani negaation kautta, enkä usko että se tekee hyvää koko aatteelle noin laajemmassakaan mittakaavassa. Faktahan kuitenkin on se, että vegaanillakin voi olla hauskaa, hyvää ja nättiä niin suussa kuin ylläkin. Eikä sen pitäisi olla mikään ongelma niin kenellekään. Ja juuri tämän vuoksi me tarvitsemme lisää Puputytön tuotoksia!

Kröhöm...

Paloni

Designin ei tarvitse olla eleetöntä ollakseen vakavasti otettavaa eikä runsaus tarkoita välttämättä tyylittömyyttä. Katsokaapas vaikka tätä Eerikinkadun Palonista näppäisemääni kuvakavalkadia!

Köynnöstä, köyttä ja koruja - kaikkea juuri sopivasti liikaa.

Onko tyylikkäämpää Haamulinnan kattokruunua nähty?!

Jäin kaihoamaan kuvan värikkäitä puuvillaturbaaneja. Viileät kesäillat, here I come!

Ennakkoluulottomalla asettelulla pieneenkin tilaan mahtuu. Ja paljon.

Palautin juuri Vaatelainaamoon kuvan topin mustan version. Kuka muka ei kaipaa elämäänsä siipihihaista boleroa, häh?

Palonin suojissa on yhteensä kahdeksankymmenen riippumattoman koti- ja ulkomaisen muotisuunnittelijan luomuksia. Tyylien kirjo on siis melkoinen, ja täytyy kyllä ihailla Palonin primus motorin Minna Särelän kykyä yhdistää erilaisista asioista yhtenäinen, houkutteleva kokonaisuus. Paloni onkin jo ehtinyt eettisen ja ekologisen muodin ystävien keskuudessa pienoiseen kulttimaineeseen, eikä muuten suotta. Puodiin ihanuuksiin saisi helposti uppoamaan koko kuun palkan! Plussaa ihanan esillepanon ja viehättävän miljöön ohella myös siitä, että tuotteiden tiedot on tekijää ja materiaaleja myöten selkeästi merkitty jokaiseen kappaleeseen. Tätä lisää!