Vegemest... ei kun Soi Soi

Vaasankadulle on avattu uusi kasvispikaruokapaikka nimeltä Soi Soi. Äkkiseltäänhän voisi luulla olevansa Vegemesta-vainaassa, sillä paikan konsepti, henkilökunta ja ruokalista on prikulleen sama. Verkkoviidakon vanha sananlasku kertookin, että paikka on Vegemestan omistajien uusi ketju. (Olipa joku nokkelikko jollain forumilla tokaissutkin: "Soi tai ei soi, Vegemesta on Vegemesta....") Vaasankadun ravintola on kuitenkin vastapäätä sijainnutta vanhaa Vegemestaa hitusen tilavampi - Soi Soissa on peräti kolme pöytää.

Vegemestan tavoin Soi Soitkin mainostaa itseään ihan pokkana pikaruokapaikkana. Ainakin tänään pikaisuutta sai kyllä hakea: ruuat olivat sisään astumisesta kolmen vartin jälkeen nokan alla. Paikassa oli tosin muitakin asiakkaita ja tiskin takana ollut heppu toimi ihan viisaasti siinä, ettei ottanut uusia tilauksia edes vastaan ennen kuin oli saanut edelliset tehtyä. Englanniksi asioiva myyjä/kokki tarkisteli moneen kertaan annokset ja lisukkeet ja osuikin oikeaan tällä kertaa - Vegemestassa kun tilauksen ja lopputuloksen välinen suhde oli aina hienoinen yllätys.

Tilasimme kolme vegaaniburgeria lisäkepotuilla. Olisi tehnyt mieli maistaa vielä seinällä mainostettua punajuuresta, limestä ja inkivääristä valmistettua Lion Juiceakin, mutta sitä oli kuulemma tulossa vasta iltapäivästä... Kolme purilaista lisäkkeineen plus inkivääriolut teki yhteensä 28 euroa, mikä on kaiketi ihan suhteellisen kohtuullista. Ja se laatu? No, aika Vegemestaa. Itse burgeripihvi oli hyvä ja täyttävä soijapihvi ja myönnettäköön, että leivät olivat sentään kaura- ja ruispaloja parempia. Majoneesilla ja muilla lisukkeilla purilaisesta tuli aikas maukas ja mehukas setti. Lisäkepotut sen sijaan olivat paikoin kylmähköjä, paikoin mustaksi kärtsänneitä, ja rapeutta sai sittenkin hakea. Rasvainen ja suolainen burger potuilla on aika raskas pala purtavaksi mutta niinhän tällaisen roskaruuan pitääkin olla.

Palvelu oli hitaudestaan huolimatta ystävällistä ja tarkkaa. Ja varmaankin viimeisen lomapäivän fiiliksistä johtuen letkeän reggaen tahdissa odottelu ei tällä kertaa suuremmin haitannut, vaan myyjän "No hurry, no worry"- asenne tarttui meihinkin. Mutta marraskuun räntäsateessa voi olla viisaampaa käydä vaikka kaupassa siinä tilauksen valmistumista odotellessa. Tai parissa.

Ei, se ei ole reggaekukka, se on tomaatti!

Viisi syytä iloita töihinpaluusta

Viimeisiä lomapäiviä viedään, mutta eipä hätää! Tässä viisi syytä olla iloinen työarjen alkamisesta.

1) Pitää taas pukeutua ja meikata.

Olen koko loman röntystellyt niissä vaatteissa, jotka olen ensinnä sattunut päälleni löytämään ja meikkipussia en ole edes avannut. Ja se on ollut ihanaa. Mutta on myös ihanaa, kun täytyy taas näyttää ihmiseltä. Alkusyksy on vielä siitä mukavaa aikaa, että silloin voi käyttää monenlaisia asuja kun ei enää ole hellettä muttei vielä tarvitse talvipomppaakaan.

2) Kotihommat voi jättää hyvällä omalla tunnolla vähemmälle huomiolle.

Hei, mähän käyn töissä! En mä ehdi siivota ja puunata! En ole ehtinyt tällä lomalla juurikaan olla kotosalla, mutta sekin vähä on mennyt hieman syyllisissä fiiliksissä. Nyt olisi kerrankin aikaa putsata kaikki ongelmakohdat, kuten eteinen ja vaatekaapit. Työssäkäyvä taas voi hyvillä mielin jättää kaiken sen tekemättä.

3) Viikonloput tuntuvat luksukselta.

Lomalla on kiva saada sekoittaa päivät, mutta omat puolensa on siinäkin, että sitä viikonloppua taas odottaa. On niin mukava herätä lauantaiaamuisin ja hoksata, että ei tarvitse lähteä hopulla tarhaan ja töihin. Ja keski-ikäistä tai ei, niin tykkään lauantairutiineista, kuten saunasta ja jotenkin jopa siitä infernaalisesta ruokakaupassa ryysimisestä.

4) Lounaat.

Yritän budjetoida sen verran, etten käy ulkona lounaalla joka päivä. Mutta keskusta on täynnä houkutuksia, joille antaudun hyvillä mielin silloin tällöin. Lapsellista tai ei, mutta tunnen itseni urbaaniksi uranaiseksi lounastaessani itsekseni muiden itsenäisten uranaisten keskellä.

5) Aikuista seuraa, jonka kanssa ei ole naimisissa.

Työkaverit on siitä hauskoja, että he ovat nähneet minusta vain sen aikuisen työminän. Ei siis sitä, joka komentaa, kilahtelee ja kiukuttelee. Ainakaan tähän asti.

                                Kuva: queerguesscode.wordpress.com

Testissä: Puntala-rock ja Eliah Sahil

Aah, vihdoinkin kotona! Olipa kyllä taas kivat festarit - se on vaan niin mahtavaa, kun on joka vuosi tilaisuus nähdä lähes kaikki vanhat ystävät ja kaverit koolla samassa paikassa. Kyllä punk on kuulkaa ihana asia. Puntala-rock on ehdottomasti suosikkifestivaalini ikinä paitsi bändien ja yleisön myös järjestelyjen osalta. Kaikki vaan niin toimii ja tunnelma on aina rento ja turvallinen. Tarjolla on lisäksi aina myös hyvää vegaaniruokaa. Tällä kertaa kulutin rahani tamperelaisen kasvisravintola Gopalin kojuun - miksi meillä Helsingissä ei ole tällaista, häh?

Hauskojen festareitten jälkeen taas suihku oli maailman ihanin asia. Parissakin päivässä rapaantuu kyllä kummasti. Löysin onneksi kylpyhuoneen kätköistä tähän tilanteeseen aivan nappituotteen: Eliah Sahilin koko vartalolle tarkoitetun kuorintajauheen ja ihoöljyn, jotka Ekolo oli ystävällisesti sponssannut Animalian taannoiseen bloggari-iltaan osallistuneille. En ollut erityisesti kiirehtinyt testaamaan näiden putelien sisältöä, koska olin aiemmin kokeillut Eliah Sahilin jauhemaista shampoota ja se oli ikävä kyllä mielestäni ihan hirveää. Tukka ei tosiaankaan puhdistunut vaan tuli oudon tahmeaksi ja sameaksi.

Kristallisuolaa ja kasvijauheita sisältävä kuorintapulveri tuoksuikin hiukan samalle kuin shampoo: Eliah Sahilin tuotteiden tavaramerkki tuntuu olevan tymäkkä, hiukan multainen tuoksu joka ei sinänsä ole kuitenkaan epämiellyttävä vaan pikemminkin vieras. Jauhetta on tarkoitus sekottaa kookos- ja oliiviöljyistä sekoitettuun Eliah Sahilin ihoöljyyn tai veteen ja sitten hieroa suihkunkostealle iholle. Annoin seoksen vaikuttaa hetken (ja pesin sillä välin tukkani jota en ollut edes avannut letiltä kolmeen päivään) ja huuhtelin pikaisesti. Ja kas! Iho jäi pehmeäksi ja kosteutetuksi - hyvästi auringon ja hiekan aiheuttama kuiva koppurainen nahka! Kosteusvoidetta ei tämän käsittelyn jälkeen tosiaan tarvitse, vaikka tällaisena hellekesänä muuten saankin lotrata sitä litrakaupalla. Erikoinen tuoksu jäi viipyilemään vielä hetkeksi, mutta alkoi itse asiassa tuntua jotenkin koukuttavalta.

Koska ihoöljy tosiaan on pelkästään kylmäpuristettua kookos- ja oliiviöljyä, en oikein ymmärrä sen pointtia - niitähän nyt jokainen voi sekoittaa vaikka kotonaan toisiinsa. Kuorintajauheen kyllä käyttelen mieluusti loppuun. Tosin noloa myöntää, mutta minusta tällaiset sekoitettavat asiat tuntuvat aina hiukan sotkuisilta ja vaivalloisilta verrattuna siihen, että puristaisi kuorinta-aineen suoraan tuubista. Pullamössösukupolvi ja niin edelleen. Eliah Sahilin tuotteissa pointti on kuitenkin järkevästi se, että kun niissä ei ole tarpeettomasti vettä niin niihin ei tarvitse lykkiä myöskään säilöntäaineita. Sitä paitsi jauhemaista kosmetiikkaa on helppo ottaa vaikkapa reissuun mukaan. Hei, ehkä varaudunkin ensi vuoden punkfesteille muutamalla Sahilin jauhepönikällä?

Samppanjaa ja vegaanisia vaahtokarkkeja

Huhuu! Nyt on Skotlannin reissut reissattu mutta loma jatkuu vielä kotimaassa. Eilen porhalsimme vanhempieni luokse ja nautimme muiden herkkujen ohessa luomucavaa ja vegaanisia vaahtokarkkeja. Ei hassumpi iltapala.

En itse asiassa muista vaahtokarkkien ikinä olleen minulle mikään kova juttu, mutta kun niitä kerran löytyi vegaanisena Edinburghista niin pakkohan se oli pussukallinen ostaa. Freedom Mallows-nimiset karkit olivat kuoharin kanssa kieltämättä hyvä yhdistelmä: jotenkin vaahdosta tuli mukavan pirskahtelevaa viinikulauksen kanssa. En muista nähneeni vegaanisia vaahtokarkkeja livenä missään ekokaupoissa, mutta nettikaupoilta niitä varmasti saa jos tekee mieli itse testata karkkikuoharikomboa.

Tänään onkin sitten luvassa toisenlaista luksusta, nimittäin punkfestarit! Vanhempani ovat lupautuneet ottamaan lapset yökylään, joten pääsemme festaroimaan mieheni kanssa ihan kahdestaan. Romanttista, eikö vaan!

Brittiläiset teekutsut puutarhassa

Löysin anopin kätköistä upeita, yli sata vuotta vanhoja leivosmuotteja. Kakkuvormut olivat juuri passeleita tämän iltapäivän perinteisen brittiläisen high tean leivonnaisille. Vieraina olivat Mr. Panda, Mr. Octopus ja Ms. Snake. Kakut ja tee maistuivat huolimatta siitä, että pikkuveli käyttäytyi skandaalimaisesti ja joi suoraan teekannusta. Oh dear!

En ollut koskaan tehnyt kakkusia tällaisissa rautamuoteissa ja yllätyin siitä, kuinka nopeasti leivonnaiset paistuivat. Ne olivat myös tavanomaista rapeampia. Taikina on hyvin perussettiä, mutta juju onkin täytteissä. Mr. Octopus jopa santsasi!

Teekakkuset

100 g margariinia
2 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl vaniljajauhetta
2 dl kookosmaitoa

Täytteeksi (esim.):

rusinoita
pähkinöitä
kirsikoita
mansikoita
sitruunankuorta

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi kookosmaito. Lusikoi taikina voideltuihin muotteihin tai paperimuotteihin. Varo etteivät muotit täyty liikaa. Painele lopuksi haluamasi täytteet sisälle taikinaan. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia.

Testissä: Kure Bazaarin kynsilakka

Sain taannoin maahantuojalta testiin Kure Bazaarin kynsilakkaa. Kesäväreistä oranssikin houkutti, mutta valitsin kuitenkin hehkeän turkoosin Caicos-nimisen sävyn, jonka ajattelin näyttävän mukavalta päivettynyttä ihoa vasten.

Kure Bazaar on ranskalainen ekokynsilakkamerkki, jonka lakkojen aineksista 85% on luonnollista alkuperää. Tämän myrkyttömämmäksi ei tällä tietämyksellä kynsilakoissa päästä, mikäli halutaan saada aikaiseksi laadukas lakka. Ja laadukasta Kuren lakka totta vie onkin. Olin aiemmin testaillut Kure Bazaarin lakkaa Nudgen kynsibaarissa, ja ihastuin paitsi niiden väreihin myös hyvään pysyvyyteen ja siihen, miten nätisti lakka leviää siveltimellä. Koostumus on vaan jotenkin juuri oikea. Pari kerrosta riittää kirkkaaseen lopputulokseen, eikä kuivumista tarvitse odotella kovin kauaa. Ikävä myöntää, mutta en koskaan uskoisi lakan olevan näinkin hippiä - se käyttäytyy nimittäin kuin mikäkin tyyris myrkkymerkkilakka. Olen joskus kokeillut ekolakoista ainakin Santen kynsilakkaa ja lopputulos oli ikävä kyllä kauhea - pigmentti oli tosi hento joten sitä sai sutia kerroskaupalla, ja silti lopputulos lohkeili kuin lateksimaali. Eipä ihme, että Kuren lakkoja on hehkutettu muun muassa Ranskan Elle-lehdessä - ei ekosyistä tietenkään kun Ellestä on kyse, vaan ihan silkan laadun takia.

Huonot puolet? No, vissiin se ainesten loput 15% joka ei ole niin luonnollista alkuperää, aiheuttaa sen, että Kuren lakka döfää ihan justiinsa niin kauhealta kuin tavislakatkin. Ja koska väri on todella kestävää, huomasin että ainakin minun kynsilakanpoistoaineellani (joka taitaa muuten olla sen samaisen Santen valmistamaa) saa työskennellä aika kauan ennen kuin lakan saa pois siististi. Toisaalta se 85% luonnollisuus taas tehnee sen, että toisin kuin myrkykkäiden lakkojen käytön jälkeen kynnet eivät näytä kuolleilta ja keltaisilta vaan Kuren lakan alta paljastuu ihan terveet ja pirteät kynnet.

Niin, ja puteli - sehän on tyylikäs kuten näette. Ranskalaiset vaan osaa eleganssin. Kurea sutiessa tulee väkisinkin perin chic olo - ja sepä kai on koko touhun tarkoituskin. Lisää tätä laatua luonnonkosmetiikkaan, kiitos.

Isle of Skye

Vietimme juuri muutaman päivän Skotlannin Sisä-Hebridien saariin kuuluvalla Isle of Skyellä. Saimme lainata Skyellä asuvien ystäviemme asuntoa heidän lomaillessaan toisaalla. Yläkuvassa on heidän olohuoneensa ikkunasta avautuva maisema - ei pöllömpi näkymä aamukahville! Alakuvassa taas Blaven, joka luonnossa näyttää siltä että se syö mielellään vuorikiipeilijöitä lounaaksi.

Skye on yksi mielipaikkojani koko maailmassa. Toisin kuin monet muut Skotlannin saaret, se ei ole pelkästään karu vaan Skyellä on myös paljon vehreitä metsiä ja niittyjä - vaikka kyllä sitä jylhääkin maisemaa löytyy. Skyellä on oikeastaan vain kaksi kaupunkia ja nekin ovat hyvin pieniä: Portree ja Broadford. Vegaanimatkailijoille tiedoksi, että molemmista löytyy hyvin varustettuja supermarketteja, joten vegaaniruokaa ei erikseen tarvitse roudata mukaan. Broadfordin marketista löytyi jopa vegaanitoffeeta! Kaltaisteni hippimatkailijoiden vaatimukset varmasti vaikuttavat kauppojen tarjontaan, mutta Skyellä on myös gaelinkielinen yliopisto ja muutenkin saari on varsin eläväinen ja ilmapiiriltään suvaitsevainen. Skyelle johtaa mantereelta silta, ja joihinkin satamiin pääsee lautoilla. Koska saari on pieni, sen ajelee autolla läpi noin päivässä vaikka tiet ovatkin paikoin aika hurjat.

Olen aina ollut onnekas ilmojen suhteen Skyellä vieraillesani, mutta tällä kertaa säät olivat kyllä ihan uskomattomat. Paikoin lämpötila kohosi hellelukemiin, mikä on Skotlannissa vallan tavatonta. Paikalliset loikkivatkin kuumissaan hyiseen Atlanttiin. Mekin vietimme paljon aikaa rannoilla tutkimassa erilaisten merivesilammikoiden asukkaita.

                                     

Tutustuimme myös muinaisen hurjan Scatha-noidan rauniolinnaan. Noitaneiti oli kyllä valinnut aika karun asuinpaikan jyrkänteeltä. Tyttäreni oli perin vaikuttunut.

Ja tietysti join paikallista viskiä laiturilla! Aika voittajayhdistelmä sen vegaanitoffeen kanssa muuten...

Nyt jatketaan lomailua hitusen kesymmissä maisemissa mutta edelleen poikkeuksellisen mahtavassa säässä. Paras painua ulos niin kauan kun sitä kestää!

Mehiläistatuointi

Olen ottanut lähes kaikki tatuointini Edinburghin Tribe Tattoossa, jonka omistaa upea nainen nimeltä Morag Sangster. Morag on muuten myös vegaani ja järjesti pitkään edinburghilaisessa pubissa koko sunnuntain kestäviä vegaaniaamiaisia. Noin niinkuin kolmen tatuointistudion pyöritämisen lomassa siis. Lisäksi hän tekee ehkä parhaita koskaan maistamiani mustikkamuffinseja ja on vielä kauniskin - aika ihailtava paketti siis! Käsivarsitatuointini ovat rakentuneet Moragin neulan alla kokonaisuus kerrallaan aina Skotlannin vierailuillani. Tällä kertaa oikeaan käteen tuli mehiläisiä ja hunajakennoa. (Minulla on muuten pienoinen pakkomielle pölyttäjistä - siitä lisää joskus toisella kertaa!)

Tatuoinnin hoitaminen ei ole kovin konstikasta. Itse huuhtelen tuoreen tatskan parin tunnin sisällä valmistumisesta niin kuumalla vedellä kuin suinkin kestän. Sitten vain kuivaamisen jäkeen rasvaa niskaan. Muutenkin rasvaan uutta tatuointia aina kun se alkaa vähänkin tuntua kiristävältä. Pahin vaihe paranemisessa on kutina, kun tatuointi alkaa rupeutua ja rupi irrota - silloin kantsii se rasvatuubi olla aina mukana. Käytän rasvana vegaanista Bachin Rescue Remedy Creamia, joka on kyllä ehdottomasti paras tatuoinnin hoitovoide - se on kevyttä ja tehokasta eikä jankkiinnu samalla tavoin tukahduttavaksi kerrokseksi kuin apteekkirasvat.

Tatuoinneissa on vähän sellanen juttu, että niitä tulee keräiltyä aina vaan lisää ja lisää. Onneksi ihoa on ihmisessä aika paljon. Entä kaduttavatko tatskat sitten kun olen vielä vanhempi ja ryppyisempi? Tokkopa. Ja jos vanhana ei ole muuta katumista kuin tatuoinnit, niin aika hyvin on elämä tullut eleltyä, eikös vaan?

Kastanjoita viinissä

Kas kummaa miten tällainen perussoosikin juhlavoituu kastanjoista ja viinistä. Nämä paikallisesta herkkupuodista löytämäni ranskalaiset kastanjat olivat vakuumipakattuja ja valmiiksi kypsäksi höyrytettyjä. Kastanjan maku on ruokaisa, hauskasti vähän kuin perunan ja pähkinän välimuoto. Mutta miksi en kotona koskaan käytä kastanjoita? Mistähän niitä edes saa?

Kastanjakastike

1 punasipuli
3 valkosipulinkynttä
1 kesäkurpitsa
1 paprika
4 suurta herkkusientä
250 g valmiiksi kypsennettyjä kastanjoita
200 g kikherneitä
1 tlk tomaattimurskaa
1 dl punaviiniä
savupaprikaa
rakuunaa
oreganoa
timjamia
basilikaa
mustapippuria
suolaa

Pilko ja kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä. Lisää kuutioitu kesäkurpitsa ja paprika sekä pilkotut sienet ja pavut ja kastanjat. Sekoita joukkoon tomaattimurska ja anna kypsentyä hetki. Lisää mausteet ja viimeiseksi viini. Anna hautua vielä tovin ja tarjoile riisin tai pastan kanssa.

Chillailua ja soijamaitoa

Lasten kanssa reissutessa se eka perilläolon päivä on aina vähän sellaista miten sattuu-menoa. Kunhan kaikille saa jotain suuhun ja muuten saavat tehdä mitä huvittaa. Onneksi appivanhemmillani on mitä hurmaavin aidattu cottage garden, johon pentueen voi päästää valloilleen samalla kun itse siemailee teekuppostaan. Ja miten ne kaikki lelut onkin niin kivoja kun ne ei ole niitä omista nurkista löytyviä? Isän ja sedän vanhaan junarataan jaksaa näköjään keskittyä ihan toisin kuin omaan.

Tämän päivän ainoa tulosvastuullinen puuha oli lähitescossa käynti, ja johan sieltä taas löytyi uutuuksia. Miksei meiltä saa soijamaitoa rautalisällä, mitä häh?! No mut hei, nyt täytyy joka tapauksessa mennä, illallista edeltävä sherry odottaa! Yllättävän nopeasti tällaiseen Agatha Christien dekkarista reväistyyn elämäntyyliin muuten sopeutuu...