maanantai 30. syyskuuta 2013

Tattipiirakka



Nyt on syksy, saa jo käydä pakkasella! Tämä helppo tattipiirakka ja tee on oiva yhdistelmä syysiltana. Itse nautin tänään palaseni Depeche Moden säestämänä - mikään ei syksyllä ole niin kivaa kuin kunnon masismusa!

Tattipiirakka

2 dl vehnäjauhoja
2 dl spelttijauhoja/sämpyläjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
0,5 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
100 g margariinia
0,5 dl vettä

täyte:

5 dl pilkottuja tatteja
1 iso sipuli
1 dl kaurakermaa
suolaa
timjamia
mustapippuria

Kuullota öljyssä paistinpannulla sipulia, lisää tatit ja anna paistua kunnes neste hiukan häviää. Lisää kaurakerma ja mausteet, anna porista hiljaisella lämmöllä. Valmista taikina: sekoita keskenään kuivat aineet, nypi joukkoon margariini ja lisää lopuksi kylmä vesi. Taputtele taikina voideltuun vuokaan, kaada tattitäyte päälle ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Hyvää lämpimänä tai kylmänä.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Selätä nuha - tai sitten ei



Pärsk! Kröh! Tähän aikaan vuodesta koko maailma ympärillä tuntuu aivastelevan ja yskivän. Tässä muutama varotoimi nuhan varalle:


1) Tahinikastike

Kippaa valkosipulia, C-vitamiinia ja kalsiumia kitusiin dippaamalla kasviksia tähän tahinikastikkeeseen. Superfoodia parhaimmillaan.

2) Nenähuuhtelukannu

Hulauta pöpöt pois suolavedellä tähän tapaan.

3) Auringonhattu-uute

Minut on jo pienenä kyllästetty tällä tökötillä aina nuhaoireiden iskiessä, ja uskon edelleen sen tehoon.

4) Viskitoti

Paremman makuista mutta vähintään yhtä tehokasta, tsekkaa ohje täältä.

5) Antautuminen

Joskus on vaan parasta myöntää tappio ja vetäytyä päiväksi tai pariksi peiton alle. Jos seuraksi ottaa suklaata, teetä ja hauskoja kirjoja niin ei sekään niin paha nakki ole. Itse asiassa välillä ärsyttää se, että pitäisi muka olla aina niin tulosvastuullinen ettei edes sitä nuhaa voi sairastaa silloin kun sen aika on. Kapinaan! Atshii!

Kuva: ufhealth.org

perjantai 27. syyskuuta 2013

Coston hatut ovat saatanasta



Nyt tämä irvokas ilmiö on lisääntynyt katukuvassa sen verran, että on aika julistaa absoluuttinen totuus: Coston hatut ovat saatanasta. Ei ole koskaan hyvä idea laittaa päähänsä ratsatuskypärän näköinen asia jonka laella keikkuu hölmö tupsu. Kotimaista designia tai ei.


Eheytykää, ihmiset.



Kuvat www.costo.fi

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Lapsille vaahtokarkkipizzaa?



Mitä ja miksi? En tosiaan kuulu niihin tyyppeihin, joiden mielestä lapsille pitäisi tarjoilla herkkuina vain ja ainoastaan porkkanatikkuja tai jotain muuta yhtä hehkeää namia, mutta joku roti hei. Vaahtokarkkipizza? Kenelle tämä on edes tullut mieleen? Sitten ihan pokkana mainostellaan pitkin poikin. Ei näin.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Kuukauden vegaanituote: Wilmersburgerin juustot



Tästä huhutaan pitkin kyliä: saatavilla on uutta vegaanista Wilmersburger- juustoa, joka maistuu samalta ja käyttäytyy kuten lehmäjuusto? Onko se totta?! Vihdoinkin?


No, osittain. Sain Ekolosta testiin Wilmersburgerin classic-edamia, cheddaria ja juustoraastetta. Edam ja cheddar on viipaloitu valmiiksi vakuumiin muttei sentään yksittäispakattu. Juusto todellakin näyttää hyvin autenttiselta - siinä on jopa niitä pieniä reikiä, joita lehmänmaitojuustossakin on. Myös koostumus ja suutuntuma on todella juustomainen. En kokeillut viipaleiden sulatusta mutta ainakin raaste sulaa myös hyvin, ja olikin kerrassaan oiva lisä pizzaan.

Wilmersburgerin juustot ovat soijattomia ja valmistettu enimmäkseen vedestä, öljystä ja perunatärkkelyksestä - mitään kovin ravitsevaa kamaa ne eivät siis ole. Mutta mites se maku? No, autenttinen sikäli, että muistan vielä millaiselta perusbulkkiedam maistui - hivenen kumimaiselta eikä juuri muulta. Wilmersburgerin cheddar oli ehkä hitusen aromikkaampaa kuin edam, muttei mitään vahvaa totta vie sekään. Mutta kuitenkin... Joku juttu näissä on. Edamviipale ruisleivän päällä vain tuntui ja näytti niin oikealta, että juustot tuli napsittua aika pian. Ja lapset tykkäsivät näistä miedoista (lue: mauttomista) siipaleista tosi paljon.

En ehkä kiiruhtaisi alvariinsa ostelemaan Wilmersburgerin edamia tai cheddaria, mutta silloin tällöin nostalgisen juustoelämyksen kaipuuseen. Jos sellainen iskee. Ja juustoraastetta laitan ehdottomasti pizzan päälle seuraavallakin kerralla - ehdottomasti siihen tarkoitukseen vegaanijuustojen aatelia!


maanantai 23. syyskuuta 2013

Sosiaalikeskus Cyklopen





Viime viikko olikin muuten töiden ja kaiken muun puolesta aika heviä. Onneksi viikonloppuna oli mukava (ja lapsivapaa!) pyrähdys Tukholmaan sosiaalikeskus Cyklopenin avajaisiin. Laiva vei ja lentokone toi meidät aikuiset sillä välin kun lapset olivat mummun ja papan hoteissa pari yötä (kiitos vain vielä sinne).


Vastavalmistunut, sateenkaaren värinen  Cyklopen on täysin vapaaehtoisvoimin rakennettu vaihtoehtoinen kulttuuri- ja sosiaalikeskus Tukholman Högdalenissa. Vanha versio poltettiin uusnatsien toimesta vuonna 2008, joten paikallinen porukka tarttui vuonna 2011 itse rakennustarpeisiin ja pykäsi uuden tilalle. Ja tulikin hieno! Kolmikerroksiseen rakennukseen mahtuu alakerran iso keikka- ja tapahtumatila, keskikerroksen lämmitetty kokous- ja muu toimintatila ja yläkerrokseen valmistuva kattopuutarha. Talon fiilis oli hyvin optimistinen: useimmat talon rakentajat vaikuttivat olevan hyvin nuoria, hyvin kirkasotsaisia ja hyvin innokkaita.



Avajaispäivänä oli tarjolla läpileikkaus tulevasta toiminnasta: touhua lapsille, musiikkia, hyvää ruokaa, kulttuuria ja muuta hengailua. Aamupäivänä paikalla olikin niin paljon lapsia, että melkein harmitti etteivät omat olleet mukana... Muutenkin aamupäivän yleisö oli suuremmaksi osaksi ihan tavallista lähiöporukkaa - Cyklopen tosiaan näyttää onnistuneen tavoitteessaan olla nimenomaan paikallinen kulttuurikeskus, jota ei ole rajattu vain tietyille käyttäjäryhmille. Ehkä Ruotsissa on jotenkin eri meininki ja vaihtoehtotyypit eivät ole muutenkaan niin tiiviisti vain omissa porukoissaan? Iltaa kohti paikalle tosin hiipi yhä enemmän odotettavissa olevan näköisiä punkhenkisiä tyyppejä hillumaan keikalle, joka koostui yhdestä punkbändistä ja muutamasta poliittisesta ruotsirap-bändistä. Tanssittava musiikki sopikin bileisiin tosi hyvin - itsekin jaksoin meiningistä innoittuneena heilua aamuneljään ja siitä porhaltaa sitten vielä samoilla silmillä lentokentälle, joten pisteet siitä minulle!  Vaikka ne kirkasotsaisuuden päivät onkin jo takana...


maanantai 16. syyskuuta 2013

Söpöt tytöt ja yllätetyt naiset



"Miks tyttöjen pitäis olla söpöjä?", kysyi tyttäreni kuunnellessaan Mansikkamarja-nimisen piirretyn suhteellisen infernaalista alkulaulua, jossa kehuttiin kuinka söpönen tämä Marja (yläkuvassa) on ja kuinka auttavainen ja ystävällinen, vieraillekin.

Niinpä. NIINPÄ. Auttavaisuus ja ystävällisyys on tietysti tosi jees, mutta kuinka monta piirrettyä poikahahmoa on, joiden jatkuvaa auliutta niin kovasti korostetaan? Saati söpöyttä? Entä miksei pojatkin saa olla söpöjä? Ja entä jos vaan ei huvita olla söpö tai ystävällinen vieraille? Ei aina tarvitse, riippumatta siitä mitä siellä pöksyissä on.

Koska itse olen kiinnostunut muodista ja tykkään pukeutua, olen välillä ollut hiukan huolissani siitä, että välitän tyttärelleni jotenkin viestiä, että juuri tällaisia naisten kuuluu olla. Toisaalta en nyt mitenkään voi alkaa feikata kiinnostusta vaikkapa elektroniikkaan osoittaakseni toisenlaista roolimallia. Ja hei - ei mun tarvitsekaan. On ookoo tykätä vaatteista ja meikeistä - ei ne ole sen höpsömpiä kiinnostuksen kohteita kuin vaikka tietokoneet. Kunhan jokainen saa tehdä niitä todella omia juttujaan. Haluan, että molemmat lapseni tuntevat että saavat olla kiinnostuneita juuri niistä asioista ja leikeistä mistä he tykkäävät, oli ne sitten dinosaurukset tai prinsessat tai sekä että, riippumatta siitä onko leikkijä tyttö vai poika.

Välillä kyllä ympäristö tekee tämän mission hiukan vaikeaksi. Oletteko huomanneet esimerkiksi, että tosi usein esmes mainoskuvissa nimenomaan ja pelkästään naisilla on kummallinen överiyllätetty ilme, tähän tapaan:



Yläkuvan nappasin tallinnalaisen ripsienpidennysstudion ikkunateippauksesta, alempi on elinikäistä oppimista edistävien Innostu oppimaan-messujen kuvastoa. Eikä tarvitse kauan selata mitään muotilehteä, somea tai muutakaan mediaa, kun törmää lukemattomiin vastaaviin otoksiin - näitä ilmeitä näkee facebook-profiilikuvinakin sangen usein.

Itse asiassa tämä yllätetyn viaton poseeraus on naiskuvissa niin normaalia, että vasta kun saman ilmeen näkee miesmallin naamalla siihen edes kiinnittää huomiota. Tsekatkaapa vaikka Rion Sabeanin taideprojekti Men-Ups, jonka kuvissa mallit poseerasivat perinteisten pin-up -kuvien henkeen. Siis miehet:


Ilmeet ovat ihan yhtä hölmöjä naistenkin nassuilla, mutta jos kuvissa olisi ollut naisia ei tässä projektissa olisi ollut mitään eriskummallista. Olen ehkä hiukan tiukkapiponen, mutta miksi helvetissä naisten pitäisi kuvissa näyttää siltä, että heihin on yhtäkkiä yllättäin työnnetty iso penis? En nimittäin ihan käsitä, mitä muutakaan tällä elekielellä ajetaan takaa. Ystävällinen ja aulis vieraillekin, joopa joo.


Kuvat: yläkuva fanpop.com , keskimmäinen alakuva innostuoppimaan.fi, alin kuva rionsabean.com

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Metsä purkissa


 Tytär keksi laittaa lasipurkkiin pihalta ja puistosta löydettyjä aarteita: pihlajanmarjoja, käpyjä, kiiltäviä kiviä, kellastuneita lehtiä, jäkälää sun muuta. Tuloksena on vallan sisustuslehtihenkinen centrepiece pöydälle. Lisäksi purnukka tuoksuu hyvälle, metsälle. Mistä lie tyttö sisustusgeeninsä saanut, ei minulta ainakaan!



torstai 12. syyskuuta 2013

Testissä: Barefaced Beauty



Törmäsin viime keväänä luonnonkosmetiikkamerkki Barefaced Beauty-mineraalimeikkisarjaan. Ostin nimittäin Ekolosta sarjan poskipunan ja ihastuin siihen kovasti: tuote on nimittäin paitsi 100 % luonnollinen myös 100 % toimiva! Puna tuo ihanan hehkun, mutta välttää sirkuspelle-efektin - ja sehän on aina hyvä asia.

Sain sittemmin Barefaced Beautyn maahantuojalta, luonnonkosmetiikan verkkokauppa Greenlipsistä muitakin Barefaced-tuotteita testiin. Erityisen kiinnostunut olin mineraalimeikkipohjasta, jonka piti korvaaman sekä meikkivoiteen että puuterin, sekä kokeilemaan ihka aitoa vegaanista kabuki-sivellintä. Sainkin kabukin ja parin pienen meikkipohjapurnukan ohella vielä todella tyylikkään sivellinsetin sekä lisäksi vielä kahta luomiväriä. Suurkiitos Greenlipsin Sharonille!



Mineraalimeikkipohjaa neuvottiin ripottelemaan hiukan vaikka pienelle lautaselle ja sitten kevyesti sivelemään kabukilla kasvoille ylhäältä alas. Tarkoitus on siis käyttää meikkipohjana ainoastaan mineraalimeikkipohjaa. Suhtauduin ajatukseen ja tuotteen puuterimaiseen koostumukseen hiukan varauksella, koska ihoni on kuiva - niin kuiva, että lempeinkin puuteri tuntuu aina kuivattavalta ja kiristävältä. Kokeilinkin meikkipohjaa itsepäisesti ensin BB-voiteen kanssa. Tulos oli ok, mutta jotenkin hiukan liian paklatun oloinen joten testasin tavaraa sitten ihan sellaisenaan.

Tulos? No kuulkaa, niin lähellä posliini-ihoa kuin tällä nassulla on mahdollista. Ihosta tuli tasainen, muttei meikatun näköinen - näyttää vain siltä, että iho on tosi hyvässä kunnossa. Ainoa pientä opettelua vaativa juttu on se, että todellakin sutii meikkipohjaa hyvin kevyesti - jauhe on niin hienon hienoa, että sitä tulee annosteltua helposti liikaa ja silloin tulos on liiankin mattainen ja peittävä. Pigmenttiäkin nimittäin löytyy sen verran, että näppylät ja punoitukset peittyvät mukavasti vähemmälläkin määrällä.  Ja mikä parasta, tämä jauhepa ei kuivata tai ärsytä ihoa lainkaan.

Niinpä vain siinä kävi, että tämä on nykyään ainoa käyttämäni meikkipohjatuote. Todella kätevää kun tarvitsee aamulla sutia naamaan kosteusvoiteen jälkeen vain yhtä asiaa. Kesällä en käytä mitään pohjameikkiä enkä juuri muutenkaan meikkaa, mutta näin päivetyksen hävittyä tämä on kyllä aivan loistotuote. Ja kestää muuten yllättävän hyvin myös rivakan työmatkapyöräilyn - aamulla töihin päästessä naama on edelleen siisti ja hehkeä! Sävyjä mineraalimeikkipohjasta löytyy yhteensä 14, itselleni Gracious oli vallan sopiva. Sain toisen testipurnukan vaaleampaa sävyä, ja se meni kokeiluun ystävättärelle jonka hipiä on omaani vaaleampi.
Siihen meikkipohjan hienovaraiseen sutimiseen paras juttu on taatusti tämä upea synteettisistä harjaksista tehty kabuki. Tunnustettakoon, että en ole ikinä ollut erityisen vahvoilla näissä meikkisutijutuissa: itse asiassa vuosikausia ainoa omistamani sivellinsetti oli sellainen, jonka sain jonakin jouluna appivanhempieni luona paukkukaramellista. Luulin myös pitkään, että kabuki on jokin teelaatu... Iso kabukisivellin on kuitenkin sellaista luksusta, josta en enää luovu. Se on pehmeä, hellivä ja ylellinen. On muuten jotensakin mukavampi tuntea kasvoillaan pöyheä kabuki kuin joku halpahallin alekorista löydetty vaahtomuovilätty, joilla olen myös joskus meikkivoiteita levitellyt. Puhumattakaan paukkukarkkilaadusta.

Barefaced Beautyn pienemmät sudit tuntuvat hyvin paljon samalta kuin kabuki, ja käyvät mainiosti poskipunan tai luomivärin sivelemiseen. Saamani luomivärinäytteet olivat kaunista kullan- ja pronssinhohtoa. Ne näyttivät luomilla upeilta mutta karkasivat kyllä luomivakoon aikas pian, kuten minulla kaikki luomivärit tuntuvat tekevän. Kokeilin alle mineraalimeikkipohjaa, mutta se ei juurikaan auttanut, ikävä kyllä. Onko tämä jokin yleisesti tunnusteytu ja vääjäämätön tosiasia vai vain minun ongelmani? Ovatko silmäni jotenkin vääränlaiset vai mikä on? Tykkäisin niin käyttää nättejä luomivärejä, mutta sitä meikkiä saisi sitten koko ajan olla korjailemassa.

Barefaced Beauty on joka tapauksessa nykyään ehdoton osa meikkipussukkaani. Erityisesti mienraalimeikkipohja on suorastaan järisyttävän hyvä tuote. Miksei tästä hehkuteta joka akkainlehdessä, kysyn vaan? Muutenkin: eilen luukusta tupsahti juuri uusin Olivia-lehti, jossa lueteltiin ammattilaisten ja lukijoiden suosikkimeikkituotteet. Kolmestakymmenestä tuotteesta tasan yksi oli luonnonkosmetiikkaa. Ihmeen paljon listalle oli kuitenkin päässyt juuri niitä merkkejä, jotka lehdessä eniten mainostavat...


Ylin kuva barefacedbeauty.co.uk, muut greenlips.fi.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Kirjasto on ihana asia



Pikkuisen iltalukemista! Viisisataa sivua muotikuvia A3-koossa oli ehkä hivenen hankala roudata kirjastosta kotiin, mutta kun se oli niin kovin houkutteleva siellä hyllyssä...

Lähikirjasto on taas avattu rempan jälkeen, ja sehän on ihan mahtavaa. Okei, olen ehkä hiukan jäävi, mutta ovathan kirjastot nyt käsittämättömän upea asia. Minne muualle voi mennä notkumaan ilmaiseksi ja saada vielä mukaansa faktaa, fiktiota, viihdettä ja silmäkarkkia - taaskin ilmaiseksi? Sitä paitsi lasten viihdytyksessä kirjastot ovat ihan korvaamattomia varsinkin näin kun syksy alkaa pimentyä ja illat ovat koleita. Samalla kun pentue touhuilee lastenosastolla, voi siinä liepeillä itse selailla ja valkkailla kirjoja. Lämpimässä ja valoisassa tilassa. Todella käypä vaihtoehto sille ikuiselle hiekkalaatikolle!

Jos hallussasi muuten on pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastokortti, niin tsekkaapa ihmeessä uudehko Zinio-palvelu. Sillä kirjastokortilla kun nimittäin saa luettua kotosalla tai missä vaan noin pariasataa fiiniä ja tunnettua englanninkielistä e-lehteä, esimerkiksi Yoga Journalia ja lukuisia muita, taloudesta sisustukseen ja kekseistä puutarhanhoitoon. (Tosiaan, kekseille on omistettu ihan kokonainen oma lehti!) Ja siis ilmaiseksi. Ei pöllömpi palvelu!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Omppulimppu



Nyt tuuttaa omenoita ovista ja ikkunoista, ja hyvä niin. Sujautin muutaman tähän leipään: lopputulos on ruokaisa ja mehevä. Eikä varmasti irtoaisi edes kympillä jostain fiinistä luomuputiikista!

Omppulimppu

5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
2 rkl vaaleaa siirappia
3 tl kanelia
ripaus suolaa
3 omenaa
1 dl rusinoita/muita pilkottuja kuivahedelmiä
1 dl auringonkukansiemeniä/pähkinöitä
n. 10 -11 dl jauhoja (speltti- graham- sämpylä- ja vehnäjauhoja)
0,5 dl kookosöljyä

Leikkaa omenoista pois siemenkodat ja pilko pieniksi kuutioiksi. Sekoita kuivahiiva muutamaan desiin jauhoja. Sekoita sitten keskenään puolet ja puolet kiehuvaa ja kylmää vettä ja lisää siirappi. Sekoita neste jauhoihin, lisää muut aineet ja vähitellen jauhoja kunnes taikinaa on kohtuullisen helppo vaivata. Lisää viimeiseksi joukkoon juokseva kookosöljy. Anna taikinan kohota puolisen tuntia peitettynä. Lämmitä uuni 200 asteeseen ja alusta taikina - helpoimmillaan sen voi tehdä jopa taikinakulhossa. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista noin 30 minuuttia.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Ethletic-tennarit




Hehei - arvatkaas kuka on vihdoinkin paikannut kenkäkaapissaan ammottavan aukon? Muuten runsaasata valikoimastani on nimittäin puuttunut niinkin perustavaa laatua oleva asia kuin tennarit. Tennarit on mitä oivallisin juttu: paitsi että ne ovat mukavat vapaa-ajan läpsyttelyssä, ne ovat myös loistavat lisäämään katu-uskottavuutta muuten asialliseen asuun. Jakku ja tennarit, leninki ja tennarit - ja hei, juhlamekko ja tennarit! Nyt voin käyttää niitä vaatekaapin juhlavampiakin juttuja ja asustaa ne alaspäin tennareilla.


Vaikka olenkin silloin tällöin ajatellut kaihoisasti tennareita, olivat nämä Ethleticit silti heräteostos. Kävelin sattumoisin Kurvin Reilun kaupan Tähden ohi ja näin ikkunassa tarjouksen Ethleticin vanhoista (eli 2010-12) malleista: 35 euroa, kun normihinta lähentelee kahdeksaakymppiä. Nämä mallit eivät kai juuri eronneet uutuuksista muuten, kuin että pohja on ruskea - näin ainakin mainoslapussa mainittiin. Pystynen elämään ruskean pohjan kanssa! Kokoja ja värejä oli jäljellä suht hajanaisesti, mutta kolmeseiskassa sattui löytymään tämä oliivinvihreä, joka on itse asiassa tosi helposti yhdisteltävä väri. Käväisin uusilla tossuilla jo hiekkalaatikolla, maanantaina ne niin tulee töihin Vaatelainaamosta lainatun Nanson pikkumustan kanssa.

Reilun kaupan Tähdessä oli muuten myös mielettömän mukava myyjä, jonka kanssa rupattelin samalla kun koklailin tossuja ja siemailin mainiota reilun kaupan kahvia. Luksushetki.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Omenapiirakkaa



Tänään oli puolisoni synttärit, ja leivoin hänelle tätä sitruunaista omenapiirakkaa - runsaasti rusinoilla höystettynä, of course. Olen piirakasta aika ylpeä - se on ensimmäisiä aikoinaan kehittelemiäni reseptejä ja todellakin hyvää. Soseeksi kiehautetut omenat tekevät piiralkasta mehevän ja sitruunankuori antaa ihanaa kirpsakkuutta.

Omenapiirakanhan voi aina muuten myös juoda - tsekkaapa vaikka täältä ihana omenapiirakan makuinen kuuma drinksu. Oivallinen syyspäivän päättäjä jos joku. Mutta hei, nyt täytyy rientää synttäreitä viettämään!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Lainavaatteissa




Hoksasin, etten ole pitkään aikaan postaillut Vaatelainaamon löydöistä, vaikka olenkin uskollisesti käynyt siellä parin viikon välein. Yläkuvassa siis edelliskerran saalis.

Suosikkini näistä on ihanan ihana Kaksitvån mekko. Siinä on todella hyvä leikkaus ja vaikka materiaalin verhokangasmainen väri ja kuvio tuntuukin aluksi oudolta, on se itse asiassa päällä ihan perfecto. Tykkään erityisesti tuplalenkeistä vyötäröllä - palmikoitu vyö kietoutuu nätisti ja pysyy lenkeissään todella napakasti.


Muut löydöt olivat Nanson asfaltinharmaa pusero ja musta mekko, joka on itse asiassa tainnut vierailla vaatekaapissani aiemminkin. Koska lainaamo muuttaa uusiin tiloihin, oli siellä tällä kertaa rekillinen vaatteita myös myynnissä huimaan vitosen hintaan. Bongasin tangosta savunharmaan satiinimekon, jota voi pitää milloin ja missä vaan oikeilla asusteilla täydennettynä.

Vaatelainaamon uudet tilat ovat Kieseleffin talossa, mikä on minulle hitusen hankalampi pyörähdyspaikka kuin Autotalo. Muuten muutos ja freesaus tekee taatusti ihan hyvää: viime aikoina on turhan usein tuntunut siltä, että ne samat mekot moikkaavat henkareiltaan kerta toisensa jälkeen. Toivottavasti poistomyytyjen tilalle tulee myös uusia upeuksia!

maanantai 2. syyskuuta 2013

Tallinnassa




Käväisimme viikonloppuna koko perheellä Tallinnassa. Hassua miten tuollainen yhden yön pikalomanenkin virkistää, huolimatta siitä että nuorimmaisemme on vielä hitusen haastavassa matkaiässä. Reissun kohokohta oli ilman muuta ravintola nimeltä Von Krahli Aed, josta bloggailin viime kesänäkin.

Aed on luomuravintola, jonka menun kaikki kasvisvaihtoehdot ovat myös vegaanisia - kermaisia kastikkeita myöten. Ja hei, myös paikan suklaakakku on vegaanista! Ystävällinen tarjoilija infosi meitä auliisti vegaanivaihtoehdoista, sekoitti lapsille luomumehucocktailit ja muutenkin teki olomme kaikin tavoin mukavaksi. Piakkoin kaksi vuotta täyttävä kuopus ei ole maailman paras paikallaan pysyjä, joten väsymättömän ystävällinen palvelu on (ymmärrettävästi) todella harvinaista herkkua ravintolassa - Aedissa kyllä oli tarjoilijoilla hermot ja asenne kohdillaan! Myös miljöö on minusta viihtyisä: sisustuksessa ei ole lähdetty luomuorientaatiosta huolimatta kauheasti ekohippeilemään eikä myöskään sorruttu nolostuttavaan muka-keskiaikaiseen tilpehööriin, vaan Aedista on onnistuttu tekemään myös laadukkaan näköinen ravintola.

Ja se ruoka. Voi herranjumala! On todella upeaa, kun ulkona syödessä joka annos on sellainen, jota itse ei olisi saanut aikaiseksi. Enkä nyt puhu asetteluilla kikkailusta, vaan ihan siitä mausta. Minä söin henkäyksenkeveään lehtitaikinaan leivottua kasvispiirasta raikkaan salaatin ja kermaisen kastikkeen kera - tai oikeastaan puolet piirakasta sillä yleensä nirso kuopus hotkaisi toisen puolen. Mieheni valitsi kikhernekotletit sienikastikkeessa ja kehui erityisesti kastikkeen maasta taivaisiin huolimatta siitä, ettei yleensä tykkää lainkaan kermaisista asioista. Lapsille tilattiin tarjoilijan neuvosta puolitettu annos avokadopastaa ja se hupeni myös tavattoman nopeasti. Pääruoan kruunasivat murea itse leivottu leipä ja meillä aikuisilla lasilliset luomupunkkua. Pääruoat maksoivat kuusi euroa kipale - sillä taitaa Suomessa saada hätineen pitafalafelin.


Jälkkärit vaatisivat melkein fanfaarin. Niin käsittämättömän, syntisen hyvää suklaakakkua kuin tilaamani annos en ole koskaan syönyt - ja huippuna kookoskermaan tehty, kuusenkerkillä maustettu kotitekoinen jäätelö. Ooh. Muut perheenjäsenet tilasivat raparperi- ja marjasorbettia, jotka olivat hyviä nekin mutta eivät kyllä päihittäneet kakkupalastani. Tilasin vielä kaiken kukkuraksi kupin soijalattea, joka sekin valmistettiin huolella mutta viivyttelemättä.



Miksei meillä ole tällaista laadukasta, iltaisinkin auki olevaa ravintolaa, josta vegaanikin saisi todella hyvää ruokaa? Ja lasin sitä viiniä? Sori nyt vaan, mutta olen kurkkuani myöten täynnä joko tilaamaan anteeksi pyydellen jonkun ruokalajin ilman tätä, tuota ja sitä ja silti maksamaan siitä täyden hinnan. Tai sitten syömään safkaa, joka on kyllä vegaanista, muttei edes yhtä hyvää kuin kotona tehty. Haluan ulkona syödessäni hyvää, rakkaudella ja ajatuksella valmistettua ruokaa, jumalauta!


Toisena matkapäivänä käväisimme sataman lähistöllä sijaitsevassa African Kitchenissä, joka olikin sitten enemmän totuttua tasoa. Ennalta arvattavan kitsch afrikkahenkinen sisustus, huono valaistus ja täysillä pauhaava muzakki muodostivat puitteet "ihan ookoolle" sapuskalle. Minä tilasin riisiä pinaatti-maapähkinäkastikkeessa ja muut kasviskuskusta. Omasta valkoisen riisin kanssa tarjoillusta annoksestani sai turhaan etsiä niin maapähkinän kuin pinaatinkaan makua, suolaa sen sijaan löytyi kosolti. Kasviskuskus vaikutti epäilyttävästi pussikamalta, johon oli sekoitettu pakastevihanneksia. Hinta oli jälleen se sama kuusi euroa - ei paha suomalaisella mittapuulla mutta törkeää kiskontaa jos vertaa Aedin tarjoamaan elämykseen. (Ja niin, kuvan herrat ovat muuten joitain ihan randomtyyppejä.)

Ruuan ohella keskityin Tallinnassa luonnonkosmetiikkaostosten tekemiseen. Ja sitähän löytyy! On niin hauskaa, kun on ihan eri merkit joita haistella, näprätä ja koklailla kuin ne samat Laverat ja Weledat joihin on täällä tottunut. Ostin kreikkalaista ihovoidetta, ranskalaista savinaamiota ja virolaista seerumia - kaikki kohtuuhintaista, ekosertifioitua kosmetiikkaa. Jos en kohta ole aivan jumalattoman nätti niin johan on kumma!