perjantai 9. maaliskuuta 2012

Irlantilainen soodaleipä



Viime aikoina on tullut luettua aika paljon chick litiä. Noin tässä lastenhoidon ja opiskelun välissä ei kauheasti tunnu olevan innostusta keskittyä mihinkään hirmuisen syvälliseen. Ja mitäs, suuria tunteitahan niistä hömppäkirjoistakin löytyy. Usein sitä paitsi ns. vakavat kirjat voivat olla hömpempää kuin rehellinen hömppä - esimerkkinä mainittakoon Riikka Pulkkisen Totta, joka minusta oli kehno viihderomaani vaikka siitä niin kovasti haloota pidettiin.

Lojun erityisen mielelläni lukemassa sellaisista noin kolmikymppisistä sankarittarista, jotka puuhaavat aamusta iltaan. Hyvin hoidetun työn ja mahdollisesti lasten ohella he leipasevat sympaattiselle lähipiirilleen herkkuja iltaisin - siis ennen sankarin kanssa harjoitettua akrobaattista seksisessiota. Jos kirja on amerikkalainen, leipovat sankarittaret jostain syystä usein irlantilaista soodaleipää.

Päästäkseni sankarittariani lähelle edes jossain asiassa päätin opetella leipomaan vegaanista irlantilaista soodaleipää. Tämä on muokattu ja desimittoihin muunnettu versio googlettamalla löytyneestä reseptistä. Vegaanisen soodaleivän reseptin löytyminen oli yllättävän hankalaa, sillä yleensä siihen näyttää tulevan piimää ja munia. Leipä on paitsi herkullista myös nopea ja helppo tehdä, joten ymmärrän miksi se on sankarittarienkin suosikki!

Irlantilaiseen soodaleipään tarvitset

2 dl puolikarkeita spelttijauhoja
4 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
suolaa
3 rkl sokeria
175 g margariinia
3, 5 dl rusinoita ja korintteja (yhteensä)
2 tl caraway -siemeniä (tai kuminaa) *
2 tl unikonsiemeniä
1, 75 dl soijamaitoa
3 rkl omenaviinietikkaa

Sekoita kuivat aineet. Nypi joukkoon margariini. Lisää rusinat ja korintit. Sekoita soijamaito ja omenaviinietikka, lisää varovasti sekoittaen taikinaan. Alusta jauhotetulla alustalla käännellen muutaman kerran, muotoile kahdeksi pyöreäksi leiväksi ja paista 200 asteessa noin 35 minuuttia. Tarkkaile uunia - voi olla että lämpötilaa joutuu uunin tomeruudesta riippuen alentamaan 175 asteeseen jos näyttää siltä että leivät ruskistuvat liian nopeasti.

* Caraway seeds on kuminan ja fenkolin siementen tapainen mauste ja se käännetäänkin usein kuminaksi. Caraway on kuitenkin hitusen eri asia - siemenissä on hieno sitruksen ja aniksen aromi. Niitä löytyy ainakin Kurvin Punnitse ja Säästä- kaupasta.

2 kommenttia:

  1. Mikähän siinä Riikka Pulkkisen Tottassa oli sinun mielestäsi sitä hömppää?
    Sitä hömppää on käännetty jo 20 kielelle ja Ranskassa se on yksi suosituimmista kirjoista.

    Anne

    VastaaPoista
  2. No minun mielestäni esim. juoni ja henkilöhahmot. Mutta makuja on tietysti monia ja niin edelleen.

    VastaaPoista