sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Mummun marjapuuro



Ei ole mummun marjapuuron voittanutta! Puuron salaisuus on siinä, että se pitää viitsiä vatkata todella kuohkeaksi ja vaaleaksi. Marjapuuron kyytipojaksi sopii oivallisesti soijakermavaahto tai vaniljakastike. Perinteisten puolukoiden ohella mainio marjapuuro syntyy esimerkiksi raparperista ja mansikoista. Mieleni tekisi kokeilla myös kirpsakkaa tyrnimarjapuuroa!

Marjapuuro

1 l vettä
5 dl puolukoita
2 dl spelttimannaryynejä
1 dl sokeria

Kuumenna kattilassa marjat ja vesi kiehuvaksi, sekoita joukkoon mannaryynit ja sokeri. Anna kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia, sekoita välillä. Vatkaa valmis puuro sähkövatkaimella kuohkeaksi. Tarjoile jäähtyneenä.

2 kommenttia:

  1. Marjapuuro on kyllä parasta! Mä en ole koskaan ajatellut, että sen kanssa voisi syödä kermavaahtoa tai vaniljakastiketta. Meillä se syödään sellaisenaan tai maidon kanssa. Musta hyviä marja yhdistelmiä on puolukka-vadelma ja punaviinimarja-vadelma. Myös tuorepuristetusta kirpsakasta omenamehusta tulee hyvää puuroa.

    Söin muuten tänä aamuna kaupan marjapuuroa. Laiskuuttani ostan aina välillä, mutta vain Rainbow merkkistä. Se on ainoaa tarpeeksi kirpeää mun makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, se on parasta. Omenasta tehtyä täytyykin kokeilla, olisi varmaan tosi hyvää vaniljakastikkeen kanssa!

      Poista