torstai 29. elokuuta 2013

Joogaa ja ruokaa




Tällä viikolla olen ollut todella energinen. Ja hyvä niin, sillä paljon on ollut hommiakin! Ensinnäkin olen joogannut todella ahkerasti - lihakseni ovat koko ajan ihanasti venytysvanutuskipeät. Lonkatkin alkavat vihdoin pikku hiljaa aueta, ja voin sanoa että se on suhteellisen tajuntaa räjäyttävä kokemus.

Olen joogaillut enimmäkseen kotona ja Helsingin Astanga Joogakoulun saleilla - yläkuva on Annankadun salilta. Minusta on mukavaa, että salilla panostetaan myös pukuhuoneisiin ja siihen, että sieltä löytyy tarpeeksi peilejä ja hiustenkuivaimia - iso osa porukasta kun paahtaa aamujoogan jälkeen tukka putkella töihinsä kuten minäkin. Ihan jees että sen tukan saa sitten ainakin kuivaksi.

Vaikka olen Astanga Joogakoulun kantis, kävin tänään vieraissa. Nimittäin Pasilassa sijaitsevalla Astangasalilla. Sielläkin tarjotaan aamuisin ohjattua mysoreharjoitusta ja lisäksi aamiaista kolmen euron hintaan - tänään oli upeaa hirssi-kvinoa-kookospuuroa taateleilla ja aprikooseilla höystettynä.  Ja hyvää kahvia! Tosi kätevää, kun saa heti harjoituksen jälkeen maittavan aamupalan. Salin fiilis on hiukan erilainen kuin Annankadulla. Ulkonäköön ei oltu panostettu ihan yhtä paljon, vaikka varustelut olivatkin hyvät - meikkipeilit ja myös ne hiustenkuivaimet. Ilpo Koposen vetämä mysore oli myös jotenkin karskimpaa, mutta ihan hyvällä tavalla. Salista huokui muutenkin mutkaton hands-on -tyyppinen lähestymistapa joogaharjoitukseen. Ja plussaa myös kivoista verkkosivuista ja groovysta logosta! Fontista tulisi ennemmin mieleen bändi kuin jooga, mutta hauskaa ettei kaikki aina ole joogamaailmassakaan niin perin perinteisesti toteutettua. Vaikka se harjoitus sitten olisikin. Ehdottomasti menen tänne uudestaankin - ja hei, viikonloppuisin saa joogattuaan myös vegaanista lounasta! Minijoogaretriitti!


Työviikkokin on ollut suhteellisen hektinen. Iso projekti alkaa olla loppusuoralla, mutta vielä on miljoona asiaa tehtävänä. Olen taas hemmotellut itseäni ihan liikaakin ulkona syödyillä lounailla, mutta kun tämä Rullan kantarellisalaatti oli niin hyvää, että melkein tuli itku. Siinä oli minttua. Mieletön yhdistelmä!

Tänään oli duunin jälkeen vielä Ekolon viikottaisen luomukorin hakupäivä. Roudaan sinne yleensä lapset mukaan, joten on ihanaa, ihanaa, ihanaa että siellä on nykyään leikkihuone. Vähänkö helpottaa ostosten tekoa! Tänään sain tilattujen luomukasvisten ohella myös bonuksena uutuustuotteita sisältävän yllätyslaatikon testattavaksi. Mitähän siellä on? Saatte kuulla pian!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti