sunnuntai 11. elokuuta 2013

Katu oli punk


Olimme eilen koko perheellä Katu on punk-kadunvaltauksessa. Pätkä Sturenkatua oli iltapäivän ajan autoille kiellettyä aluetta, polkupyörillä ja kävellen kyllä pääsi. Bändit soittivat ja ihmiset istuskelivat, hörppivät erilaisia juomiaan ja juttelivat keskenään. Osa juhlijoista oli myös varustautunut aikas hienoksi tuunatuilla fillareilla, kuten yläkuvasta näkyy!

Lapsista oli hauskaa ja jännää istuskella ja leikkiä turvallisesti keskellä katua. Ja kuten yleensäkin nämä kekkerit, kaikki sujui rauhallisesti ja mukavasti. (Yksi huonosti käyttäytynyt tyyppi poistettiin ystävämme poliisin toimesta, mutta hänpä onkin käsittääkseni tunnettu siitä että kerjää ja saa turpiinsa minne ikinä meneekin.) Näissä punkjutuissa on aina huomattavaa se, että lapsille löytyy aina noin sata leikittäjää. Nytkin jostain haettiin katuliidut pentueemme huviksi ja punkkaripojat ja -tytöt pelasivat niitit kilisten ja rastat liehuen futista jälkikasvumme kanssa tyttären pastellisävyisellä Barbapapa-pallolla. Aika mukavaa, koska todella usein lasten kanssa mihinkään mennessä on se fiilis, että ihmiset eivät joko lainkaan huomaa alle puolentoista metrin mittaisia tyyppejä tai sitten suhtautuvat lapsiin kuin riesaan.


Ruokaa oli myös tarjolla kahden ja puolen euron hintaan - ja sillä summalla sai siis ison rasiallisen täyteen sapuskaa: riisiä, perunasalaattia, papupyöryköitä, vihanneskastiketta ja vielä kevätkääryleitä. Mikäs siinä oli ratikkakiskoilla sitten syödessä. Kyytipojaksi olisi toki saanut ostaa myös kiljua viidenkymmenen sentin hintaan, mutta jätettiin se tällä kertaa väliin...


Sen sijaan maistelin ensimmäistä kertaa elämässäni keltaista teetä. Satuin nimittäin istahtamaan lähelle tyyppiä, joka oli varustautunut kadunvaltaukseen termospullollisella kuumaa vettä ja repullisella erilaisia teelaatuja. Rinkasta löytyi myös autenttisen oloiset pienet herkät teekulhot! Samalla kun testailin hedelmäisen makuista keltaista teetä, sain kuulla monenlaista teelaaduista ja teenjuonnista yleensäkin. Rakastan näitä bileitä, missä voi törmätä mitä mielenkiintoisimpiin ihmisiin!


19 kommenttia:

  1. HMM, Keltaista teetä...

    Punapää on söde jopa takaapäin pyöräinnostus tuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän on vielä kunnianhimoiset tavoitteet...

      Poista
  2. Tshih, keltaista teetä :D
    Tämä oli kyllä kanssa niin kiva kirjoitus. Tuolla sosiaalisen median puolella huomasin parikin nillitys-avautumista, että kauheeta kun on kauheeta, tuoko muka anarkiaa, jänkyti-jänkyti, mää mää. Moiset nillittäjät voisivat joskus heittää ennakkoluulonsa narikkaan ja mennä vaikka paikan päälle tsekkaamaan bileet. Mitä vikaa on pienessä hyväntuulisessa hauskapidossa, varsinkin, jos siinä samalla voi viestiä siitä, että asiat voisivat olla toisinkin? Tuskin kenenkään maailma kaatuu siihen, jos kerran vuodessa pätkä Helgingin katua on vähän aikaa punk! Ja kuulemma omakin tyttäreni oli kovasti nauttinut tapahtumasta, itse valitettavasti en päässyt tänä vuonna mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aivan totta niin. En käsitä tuollaista että ihan mitään näkemättä ja kokematta vaan ihan periaatteesta tuomitaan kaikki. Eihän munkaan ole pakko kaikkiin asioihin osallistua, mutta en kyllä ala myöskään pitkin somea länkyttämään kuinka tyhmää vaan kaikki on. Juu, tyttäresi viihtyi hyvin!

      Poista
  3. Ei tarvisi katuja vallata jos on tekemisen puutetta. Festareita on Suomi pullollaan josta varmasti löytyy jokaiseen makuun jotakin. Musiikkikin näillä katujuhlilla on jotai rääkymistä ja soittotaidottomien möykkäämistä. Miksei poliisi tee mitään vaan katselee vierestä se kummastuttaa. Pamppua ja lujaa pitäisi antaa tuolle porukalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti, oletko "Anonyymi" sinä joka pilailet vai onko joku oikeasti noin idiootti? Hihii molemmissa tapauksissa...

      Poista
    2. Anonyymi äiti oli ensimmäinen kommentoija, kummallista, miten tukevia mielipiteitä ihmisillä on asioista, joista heillä ei ole hajuakaan! "Voi lapsiparkaa".

      Poista
  4. Anarkistit ovat epärehellisiä ja ilkeitä ihmisiä: aiheuttavat toisille harmia, ja vielä sanovat sen olevan "kivaa".

    Minun mielestäni olisi "kivaa" viedä nuo anarkistien polkupyörät. Tokihan saan tulla ne ottamaan? Vai eikö se sovikaan epärehellisille anarkisteille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Anarkismihan on aika pitkälle vahvemman oikeutta, eli voit rauhassa viedä pyörät kaikilta heikommiltasi. Ja kunnon anarkistin ei tästä pidä poliisille valittaman, sillä virkavalta ei kuulu anarkiaan.

      Tosin jos tätä tapahtumaa ei olisi ollut virkavalta suojelemassa, niin saattaisi olla kadulla muutama litteä anarkisti.

      Poista
  5. Moi!

    Syökää syanidia :)

    VastaaPoista
  6. Huokas tosiaan, mitä kommentteja.

    VastaaPoista
  7. Kuka vie kakaransa tuollaseen tapahtumaan? No itsekäs anarkoäiti tietenkin. Parempi ois käyttää sitä ehkäsyä tai antaa lapsi muille. Voi lapsiparkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa päivää sinullekin, rakas kanssaihminen! :)

      Poista
    2. Kadunvaltaus on mielestäsi "kivaa", koska saat aiheutettua harmia muille ihmisille. Bussit ja raitiovaunut myöhästyivät.

      Ymmärrä nyt ihminen, että olet paha: nautit siitä, että teet vahinkoa toisille. Ryhdistäydy ja lopeta pahanteko.

      Poista
  8. Hirnh! Kiva blogi sulla! Itsekkin kadunvaltauksessa olin, oli kiva meininki vaikka paikka olikin täynnä meitä "ilkeämielisiä anarkisti rölleijä" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava päivä, lapsetkin muistelee vieläkin lämmöllä. "Anarkisti röllit", hi hii! :)

      Poista