tiistai 7. tammikuuta 2014

Viisi kivaa asiaa



Chocochili-Elina aloitti oivassa liikuntablogissaan nimeltä Keppijumppaa ja porkkanaa kirjaamaan ylös pieniä ilojaan bongattuaan positiivisen haasteen jostain toisesta blogista.  En muuten tiedä mikä yltiöseesteinen hörhö minusta onkaan tulossa - toissapäivänä joogatunnilta palattuani koin oudon universaalin ralkkauden tunteen kaikkia metrossa olevia kanssamatkustajia kohtaan! Teki ihan mieli pussailla kaikkia niitä sekakäyttäjiä ja väsyneitä äitejä ja isiä. Onneksi sain kotona kuitenkin riidan pystyyn jostain mitattömästä pikkuasiasta niin universumin tasapaino säilyi ennallaan... Tässä kuitenkin viisi asiaa jotka ovat tehneet minut iloiseksi hiljattain.

1) Ystävän yhteydenotto

Sain pitkästä aikaa puhelun ystävältä, josta en ollut kuullut aikoihin. Saimme sovittua vierailun ja nyt  on jo bussilippu hommattuna. Täältä tullaan, Turku!

2) Bestiksen lapsukaisen tarhanaloitus

Pikkutyypin päiväkoti on lähtenyt kuulemma mukavasti käyntiin. Muistan kuinka paljon jännitin esikoisen tarhaan menoa, joten olen tosi iloinen ystäväni puolesta. Kurkatkaapa muuten kyseisen leidin mainio tontti nimeltä Naisen oma blogi. Reseptejä, kosmetiikkaa ja käsitöitä - mitä sitä muuta ihminen kaipaa?

3) Uimahallireissu

Eilinen naku-uinti Yrjönkadulla oli vaan niin ihana.

4) Lempihameen löytyminen

Löysin taannoisen lempihameeni kaapin pohjalta, ja se näyttää päällä justiin yhtä hyvältä kuin ennenkin. Pitäisi harrastaa enemmänkin vaateshoppailua omassa vaatekaapissa.

5) Kikattelu työkaverin kanssa

Tänään oli töissä kolmen tunnin seminaari/kokous, jonka aikana pää ja pylly alkoivat jo vakavasti puutua. Onneksi vieressä istui ihana huumorintajuinen työkaveri. Kikattelua ei voita mikään, oli ikä mikä hyvänsä.


Kuva: 20px.com

7 kommenttia:

  1. Jään kyllä seuraamaan! :) Ihana blogi? Saanko kysyä, kuinka monta lasta sulla on?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos paljon ja mukavaa jos seuraat! Mulla on kaksi lasta: 4,5-vuotias tyttö ja 2-vuotias poika.

      Poista
  2. Kiitos vaan mukana elämisestä! Tyttäreni on kyllä tehnyt tämän päiväkodin aloittamisen äidille ja isille erityisen helpoksi. Vaikka helppo se kai on henkseleitä paukutella, kun ei ole vielä kertaakaan jäänyt ilman vanhempia sinne...

    VastaaPoista
  3. Kiitos tosi kivasta blogista! Haluaisin kuulla sun mielipiteen kirpparilta ostettujen nahkakenkien käytöstä. Itse vegaanina tuskailen tämän asian parissa (vähän varmaan liikaakin...:)). Koen, että tekonahkaiset halppiskengät ovat sekä rumia että inhottavia käytössä. Vegaanisia kenkiä omistan parit mutta ovat niin hurjan hintaisia, että eipä niitä ostella tuosta vaan. Tällä hetkellä käytän kirpparilta ostamia nahkaisia dr. martensin maihareita.Ja poden jatkuvaa huonoa omaatuntoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon mukavasta palautteesta! Tiedätkös, tuo käytettyjen nahkakenkien asia vaivaa minuakin, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Toisaalta tuntuu pöljältä ostaa uusia vegaanisia kenkiä jos vanhoja nahkaisiakin on maailma täynnä, toisaalta taas nahan käyttö tuntuu hiukan ällöltä. (Tai oikeastaanhan uusien kenkien ostaminen ei koskaan sinänsä tunnu pöljältä, mutta eihän se kauhean ekologista ole!) En ole itse aikoihin ostanut käytettyjäkään nahkakenkiä, mutta se johtuu lähinnä siitä että kenkävarastoni on melkoinen. Tuhlasin tosiaan jossain vaiheessa ihan liikaa vegaanisiin kenkiin. En kuitenkaan näe kirppiskenkien käyttöä kauheana eettisenä ongelmana vaikka ne olisivat nahkaakin. Lisäksi pelkkä nahattomuus ei tee uusista sinänsä vegaanisista kengistä eettisiä, jos ne on tehty lapsityövoimalla hikipajoissa tms. Sitten on vielä lasten kengät, joka onkin asia erikseen: erityisesti nahattomia talvikenkiä on vaikea löytää, ja olen kyllä ihan surutta laittanut pentueen jalkoihin tuttavilta saatuja nahallisia kenkiä. Olisi ihan järjetöntä tuhlausta mun mielestä jättää ne käyttämättä. Mutta luulen että tämä on vähän sellainen juttu, johon jokainen sitten vetää sen oman linjansa ja elää sen kanssa niin kuin parhaaksi näkee. Onneksi on tosi hyviä ja laadukkaita vegaanikenkiäkin, mulla on esim. ollut Vegetarian Shoesin yhdet maiharit käytössä 14 vuotta ja toiset puljun moottoripyöräsaappaat pian 9 vuotta - vuosihinnasta ei tule kovin kummoinen. Toiset mun lempikengät on kotimaiset nyörilliset puukengät, jotka on käytännössä ikuiset - pidän niitä töissä joka päivä ja taisin joskus postaillakin niistä. (Aah, kengät. Nyt tekee pian mieli surffailemaan vegaanikenkäsivuille...)

      Poista
  4. Oon kuolaillut sun esittelemiä vegetarian shoesin biker bootseja ja nyt vihdoin päätin tilata ne helunashopista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ne on kyllä ihan todella hintansa väärti! On tosiaan kestäneet mulla nyt ne yhdeksän vuotta ja kovassa käytössä. Ne vaan näyttää aina niin hiton hyviltä!

      Poista