maanantai 26. maaliskuuta 2012

Hedelmäinen vuokaleipä



Jos sinun taloudessasi ei ole henkilöä, jonka mielestä maailman parasta herkkua heti rusinoiden jälkeen ovat kultarusinat, tähän banaanilla ja kanelilla höystettyyn vuokaleipään kannattaa kokeilla muitakin kuivahedelmiä, esimerkisi aprikooseja ja viikunoita.

Hedelmäiseen vuokaleipään tarvitset:

5 dl vettä
25 g hiivaa
1 rkl tummaa sokeria
ripaus suolaa
1 tl kardemummaa
1 rkl kanelia
2 dl rusinoita tai muita kuivattuja hedelmiä
1 dl auringonkukansiemeniä tai pähkinöitä
1 banaani
n. 11 dl jauhoja (tässä leivässä oli speltti-, graham- ja vehnäjauhoja)
3 rkl kylmäpuristettua öljyä (esim. rypsi, kookos, oliivikin varmaan käy)

Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva. Lisää sokeri, suola ja mausteet. Lisää sitten noin puolet jauhoista. Sekoita joukkoon seuraavaksi kuivatut hedelmät ja pähkinät ja/tai siemenet sekä viipaloitu banaani. Vaivaa taikinaan loput jauhot ja lisää viimeisenä joukkoon öljy. Anna kohota noin 45 minuuttia hyvin peitettynä. Alusta sitten taikina jauhoitetulla pöydällä ja laita se voideltuun leipävuokaan. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Leipä kannattaa ottaa heti pois vuoasta ja peittää liinalla - näin sen kyljetkin saavat mukavan rapean pinnan!

5 kommenttia:

  1. Joskus olen ostanut aivan mahtavaa pähkinöillä ja aprikooseilla höystettyä leipää. Tämäkin kuulostaa jännältä, melkein kuin pullaa :)

    VastaaPoista
  2. Joo, se kardemumma ja ne rusinat kieltämättä tuo sellaisen pullaisan tunnun! Mä tykkään erityisesti hasselpähkinöistä leivässä, ne jotenkin paahtuu sinä taikinassa mukavasti.

    VastaaPoista
  3. Voi sentään, kun oli melkoisen hyvää leipää! Ja siihen sai hyvin tuhottua kaapin perukoilta löytyneet Punnitse&Säästä-pussien jämät. Hehkuttaa S. Iittalasta.

    VastaaPoista
  4. Tähän saa kyllä kätevästi tuutattua mitä vaan hedelmä- ja pähkinäalan jämiä ja hyvää tulee! Hei vieläkö Hämeenlinnassa on Punnitse & Säästä?! Jos on niin täytyy visiteerata siellä toukokuussa!

    VastaaPoista
  5. Juu onhan täällä maallakin sentään jotain, eli P&S! :) Ja muuttivat tässä taannoin isompiin tiloihinkin, kirkon kulmille. Tehdään sinne pyhiinvaellus, saat vinkata mitä kannattaa ostaa. (Hankin sieltä viimeksi agar agaria, jonka käytön saat myös opettaa.)-S-

    VastaaPoista