perjantai 14. kesäkuuta 2013

Animalian bloggari-ilta



Joskus kyllä onnittelen itseäni todella vilpittömästi siitä, että tulin perustaneeksi tämän blogin taannoisen äitiysloman "mut mitä muuta mä sit tekisin"-kriisissä. Kuten saadessani kutsun Animalian bloggaajatapahtumaan. Luvassa oli vegaanista naposteltavaa, Milla Paloniemen sarjiskeittokirjan esittelyä ja eläinystävälliset goodie bagit. Tulisinko paikalle? No totta hitossa!

Animalian toimisto Suvilahdessa on entinen joogasali, ja se jotenkin edelleen välittyy tilasta - sillä lailla hyvällä tavalla. Animalia on Suomen mittakaavassa iso järjestö, joten mitään kotikutoisuuden tuntua toimistolta sen enempää kuin toiminnastakaan on turha hakea. Animalia myös jakaa tiloja Vegaaniliiton kanssa, kuten yläkuvan Vegan Love Boat-vegaanideittitapahtumassa. Illan aluksi Animalian Mirja esitteli napakasti Animalian toimintaa ja eläinoikeusasioita yleensä. Veteraaniviherpiipertäjänä moni asia oli minulle ennestään tuttu, mutta muutama uusikin fakta löytyi.

En esimerkiksi tiennyt, että hajuvesiteollisuudessa tuoksun sitojana käytetty sivetta-niminen aine saadaan raaputtamalla vangittujen sivettikissojen anaalirauhasia. Ou jee. Tai tiesittekö te, että eläintarhassa kettu saa lakisääteisesti 600 neliötä tilaa kuonoa kohden, kun taas turkistarhalla vaadittu tila per kettu on 0,8 neliötä. Eläintarhakaan ei tietenkään pääse lähimainkaan luonnon tasolle.  Luonnonvaraisena elävän ketun reviiri on 0,4–50 neliökilometrin verran riippuen siitä, onko kyseessä urbaani- vai maalaisrepo. Terkkuja vaan eduskuntaan, jossa juuri lytättiin turkistarhauksen kieltävä kansalaisaloite.

Kuva: www.animalia.fi

Infopaketin jälkeen siirryimme jutustelemaan ja nauttimaan Niia's cupcakesin kuppikakkuja, vegaaniruokaguru Inna Somersalon tekemää ihanaa juustopiirakkaa ja skumppaa. Ei paha. Kutsuvieraina paikalla oli Milla Paloniemen lisäksi kuusi bloggaria enimmäkseen lifestyle- ja tyyliblogeista. Mestoilla oli lisäkseni Joanna Muuttolintuja syksyllä-blogista, Minttu Mami go go-blogista, Marjo Ihanasti sanottua-blogista sekä Joni One life, shop it-blogista.

Joni & Joanna
Kumma kyllä huomasin jälleen saman kuin aina ollessani ihan oikeiden bloggareiden kanssa tekemisissä, nimittäin että he a) ovat aina ihmeen nuoria ja kauniita ja b) kantavat mukanaan ihan oikeaa kameraa iPhonen sijaan tai lisäksi. Lievät alemmuuden ja vanhuuden tunteet kuitenkin hävisivät viimeistään toisen skumppalasillisen jälkeen ja ilta sujui mukavasti rupatellen. Ja tietysti Millan toimittamia keittokirjoja ihastellen. Sarjikset ja ruoka sopivat muuten yllättävän hyvin yhteen: Millan kirjojen juju on nimittäin se, että tunnetut ja vähemmän tunnetut kotimaiset sarjistaiteilijat ovat tehneet kokoelmia varten sarjakuvan ja sen kylkeen vegaanisen reseptin. Toimiva setti!


Läksiäisiksi saimme pussukat, joihin oli lastattu Heluna Shopin, Ruohonjuuren, Ekolon, IVANAhelsingin, ja Pinkkiksen antimia. Niistä löytyi suklaata, koruja, kosmetiikkaa, kirjallisuutta ja IVANAhelsingin upea huivi. Kiitos vaan, Animalia! Jos Animalian toiminta ei ole tuttua, tsekatkaahan täältä. Kyseessä ei todellakaan ole vain paassaamista ja miekkareita, vaan kaikella tasolla ihan katu-uskottavaa toimintaa!


3 kommenttia: