lauantai 3. elokuuta 2013

Lauantaimeininki



Tällaista oli tänään. Suht perussettiä eli jotain idyllin ja kondomimainoksen väliltä...

Klo 7.45: Herätys

Heräsin poikkeuksellisesti vasta miehen jälkeen, mutta hänellä olikin kello soittamassa koska piti ehtiä ajoissa lentokentälle. Ennätimme kuitenkin syödä yhdessä aamiaisen. Lapsetkin heräsivät sanomaan hei hei punkkeikalle lähtevälle isälle. Aamu oli siitäkin poikkeuksellinen, että kaikki heräsivät sieltä mistä pitikin eli omista sängyistään - kuopus tosin vain siksi että jatkoi taistelua unta vastaan melkein yhteen asti yöllä. Vihdoin kuukahdettuaan hän oli kai niin unen tarpeessa ettei edes herännyt könyämään meidän sänkyyn. Työpäivinä taas minä joudun välillä nukkumaan isosiskon huoneessa koska en jaksa valvoa sinne yhteen asti... Miten noin pieni tyyppi voi tulla toimeen noin vähällä unella?

Sain ruokittua ja vaatetettua lapset, juotua mutteripannullisen espressoa ja samalla luettua Hesarin. Pentue touhuili kohtuullisen sovussa legojen kanssa joten sain lukaistua Kuukausiliitteenkin pääpiirteittäin. Luksusta. Arkiaamuina sanomalehden luku jää parhaimmillaankin silmäykseksi! (Olinko muuten ainoa koko maassa joka luki PMMP:n lopettamisesta vasta tänään siitä Kuukausiliitteestä? Miten olenkin näin pihalla?)

Klo 10: Pyykkäystä ja siivoilua

Koska pikkuveli on vielä vaipoissa, meillä on pesutupa joka toinen päivä. Vähintään. Samalla sain pestyä maton johon oli ilmestynyt jokin tuntematon tahra, todennäköisesti ihmisperäinen. Luikin pesutupaan hieman nolostellen kellarin kautta, koska hoksasin vasta saatuani lapset ja pyykkisäkit hissiin että olin vielä aamuasussani joka oli hieman, hmmm, eksentrinen ja paljastavahko - meillä on kesäisin nimittäin sisällä tosi kuuma. Pyykin peseytyessä huiskaisin kotona pikasiivouksen ja huomasin että kaikenlaiset puhdistusaineet olivat ihan finaalissa. Pyyhkäisin lattian etikalla, ihan kelpo ainetta sekin.

Klo 12: Lounasta

Riisiä ja kasviksia mainiolla curry-mangotofulla ja cashewpähkinöillä höystettynä. Pikkuveli napsi siskon lautaselta tofut ja isosisko vastavuoroisesti pähkinät pikkuveljeltä, joten molemmat ainakin saivat sisuksiinsa proteiinia, pihistettyä tai ei.

Klo 13: Kaupungille

Vyötin kupeemme ja lähdimme kohti Hakaniemeä. Missiona oli löytää innokkaalle nelivuotiaalle sopiva laskuja ja numeroita sisältävä tehtäväkirja (edellinen oli tehty juuri aamulla loppuun) ja katsastaa torilta mustaherukkatilanne.  Pitkän tutkiskelun jälkeen tytär valkkasi itselleen tieteellisimmän näköisen puuhakirjan. Sillä välin pikkuveli pyrki yhtä toimeliaasti lasitavaraosastolle räpeltämään kaikkea mihin yltää. Hakaniemen torilta ostin neljä litraa herukoita ja varmistin että satoa riittää vielä ensi viikolle kun  voin hakea koko laatikollisen ilman yksiä kärryjä, kahta lasta ja kolmea kauppakassia. Ekolosta tarvittiin vielä niitä pesuaineita ja lapsille bonuksena mehujäät. Kookos-guavat, oli muuten hyvää!

Klo 16: Marjatouhuja

Pikkuveljen simahdettua päiväunilleen autoin samalla tytärtä puuhakirjan teossa ja perkasin ja pakastin herukoita. Lintsasin sen verran että jätin huomiset piirakkamarjat vielä perkaamatta. Kuopuksen herättyä tarvittiin tahinileipää ja papusalaattia. Ja erotuomaria, kun pikkuveljen teki mieli auttaa siskoa laskuhommissa. Ehdin kuitenkin marjahommien jälkeen toisella silmällä lukaista hetken juuri aloittamaani Laura Gustafssonin Huorasatua. Hyvältä vaikuttaa.

Klo 18: Sauna- ja leffailta

Saunavuoro kuudelta lauantaisin - voiko perinteisemmäksi enää päästä? Pesin lapset ja siinä sivussa itseni. Isosisko äityi hyvin auttavaiseksi ja kuivasi ja rasvasi toimeliaasti veljensä huolimatta tämän hienoisesta vastustelusta. Kotona turvauduin hetkeksi you tubeen, josta pentue vahtasi Charlieta ja Lolaa sillä välin kun minä tein varsinaista elokuvailtaamme varten popcorneja,vihannestikkuja ja tartexilla ja soijajuustolla höystettyjä hapankorppuja. Illan leffa oli Disneyn Liisa Ihmemaassa, jota en ollut itsekään koskaan nähnyt. Melko psykedeellistä menoa, kuulkaa.

Klo 21: Iltakaaosta

Spelttimuroja tyrnihillon kera iltapalaksi ja p-i-t-k-ä riehumissessio olohuoneen matolla. Huomisen suunnittelua (uimaan! laskemista! piknikille! ) ja nukkumaan suostuttelua. Miten lapset ovatkin niin väsymyksentunnottomia? Tässä olisi tilausta jollekin lasten AA-vastineelle: "Hei, olen pieni ja minua väsyttää".

Klo 22: Yksi pois pelistä

Isosisko puhtaana, harjattuna, luettuna ja laulettuna omassa sängyssään. Pikkuveli touhuilee pirteänä omiaan. Harkitsen vakavasti chick flickiä ja suklaalevyä...


Kuva: www.123rf.com

3 kommenttia:

  1. Tämä oli kiva juttu. Minäkin haluan kirjoittaa tuommosen. Etkö ois voinu laittaa haastetta (joita bloggaajat tuntuvat rakastavan), niin voisin matkia ihan surutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva V, täten haastan sinut kertomaan omata päivästäsi! Sinun pitää lähettämän haaste eteenpäin yhdelle vapaavalintaiselle bloggarille. Tai ei, jos et haluu.

      Poista
  2. No jos kerta vaadit.

    VastaaPoista