maanantai 18. marraskuuta 2013

Remaken raitahaalari




Lauantaina oli Indiedays -blogiportaalin pippalot, johon oli kutsuttu kaikki Indiedaysin ja Indiedays Inspirationin bloggaajat - siis minut myös. Pirskeet pidettiin hotelli Klaus K:ssa, joka onkin kiva paikka. Olen joskus aikaisemmin käynyt siellä duunin puittessa aamupalatilaisuudessa. Nyt mesta oli tietysti huomattavasti täydempi. Ja alkoholipitoisempi!

Juhlat oli ihan kivat, joskin taisimme mieheni kanssa olla noin 15-30 v vanhempia kuin muut paikalla olijat. Ja pakko sanoa, että siihen nähden että dress code oli "inspiration", olivat asut kyllä yllättävän mielikuvituksettomia: pääasiassa mustia paljettimekkoja, jotka jättivät mahdollisimman paljon tissejä ja pyllyjä näkyviin. Ihan kivoja tietysti sinänsä, mutta jotenkin odottaisin muotibloggaajilta vähän revittelevämpiä asuja? Viime vuoden Indiedays Inspiration-bileissä kun oli jos jonkinlaisia luomuksia. Ehkä ne mielikuvituksellisimmat pukeutujat eivät päässeet paikalle? Väkeä kyllä taisikin olla pikkuisen vähemmän kuin viime vuonna.


Oma asuni oli lainassa Remakesta. Marssin sinne jokin aika sitten ja pyysin mahdollisimman päräyttävää asua blogibileisiin - ja sen totta vie sain! Asuni oli yhtä kuin valtava ylijäämäpala Marimekon raitatrikoota, joka on ommeltu löyhäksi haalariksi ja sitten laitettu muutama tikki sinne tänne strategisiin kohtiin. Tulos oli yllättävän paljastava ja sopivista kohtaa ihonmyötäinen kokonaisuus, jossa viihdyin aivan valtavan hyvin. Pukua oli aikaisemmin käytetty vain muotinäytöksessä, ja se tehtiin muutamalla lisäompeleella minulle sopivaksi.

Kuten olen aiemminkin maininnut, tykkään kovasti haalareista ja erityisen kivoja ne ovat juhla-asuina. Sitä tuntee itsensä aina jotenkin niin elegantiksi haalarissa. Tekisi kyllä kovasti mieli lunastaa tämä omaksi...  Ihan mahtavaa kun on bilepuku jossa on niin mukava olla mutta joka silti näyttää hyvältä! Plus se huomattava mitä-ihmettä-tolla-on-päällä -efekti. Täydellinen. Kiitos vaan, Mirjami Remakesta! Olenko mä jo sanonut että olet nero sen ompelukoneesi kanssa?

Saimme bileillaksi myös lapsenvahdit (kiitos, mummu ja pappa) ja törsäsimme varaamalla yön hotellista. (Sieltä nämä poseeraukset, by the way - meillä ei ole näin kliinistä ja siistiä.) Minusta on aina ollut jotenkin äärettömän dekadenttia yöpyä  hotellissa omassa kotikaupungissaan. Ja mitä kätevin pikaloma pienten lasten vanhemmille. On aika luksusta kun esim. ehtii sanoa puolisolleen aloittamansa lauseen loppuun ihan keskeytyksettä. Tällaisten breikkien jälkeen jaksa kummasti, ja hyvä niin sillä molemmilla lapsilla on juuri nyt erittäin näyttävä ja jatkuvasti tippoja vaativa silmätulehdus...


2 kommenttia:

  1. Hieno haalari ja kaunis Lotta, mutta miksi niin kauhian vakava ilme hotellilomalaisella??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vakava vaan kohtalokas! Hotelliloma ei kyllä vedä vakavaksi, totta vieköön...

      Poista