tiistai 18. maaliskuuta 2014

Testissä: kahvi- ja teekauppa Mandragora




Sain jokin aika sitten goodiebagien goodiebagin kahvi- ja teekauppa Mandragorasta. * Olin törmännyt puotiin maistettuani ystävieni luona Mandragoran maahantuomaa mansikka-samppanjateetä, joka oli niin hyvää että ihan melkein teki pahaa. Kirjoitin heti kotiin päästyäni kerjuukirjeen Mandragoraan, ja sieltä ystävällisesti lähetettiin pikaisesti postipaketillinen tuotteita testattavaksi.

Rovaniemellä sijaitseva Mandragora on esittelysivujen mukaan "iloinen porukka nuoria ihmisiä, jotka ovat onnekkaita saadessaan tehdä työtä jota rakastavat". Valikoimiin kuuluu teetä, kahvia, suklaata ja kaikenlaista näiden nautintoaineiden oikeaoppiseen valmistukseen liittyvää oheistuotetta. Tuotteiden kirjo on laaja ja erityisesti teesekoituksia on suorastaan huima määrä. Kaupan tuotevalikoimaa ohjaavat maun ohella myös eettiset ja ekologiset arvot: monet tuotteista ovat luomua ja reilua kauppaa.


Saamassani pussukassa oli mainiota tansanialaista luomukahvia, muutama levy suklaata sekä useita eri teenäytteitä, sekä pusseina että irtoversiona. Vaikka rakastankin kahvia, juon erityisesti iltaisin mielelläni myös teetä, ja aamullakin ennen töihin lähtöä rutiineihin kuuluu ehdottomasti kuppi vihreää teetä. Onnekkaasti monet saamistani teelaaduista olivat eri tavoin maustettuja vihreitä teesekoituksia. Mielikuvituksen puutteesta näiden teepakettien valmistajia ei ainakaan voi syyttää: vihreä teen sekaan on laitettu samppanjan ohella kookosta, ruusun terälehtiä ja jopa rusinoita. Kaikki sekoitukset olivat kuitenkin oikein miellyttäviä, ja erityisesti muotoihin puserretut teekakkuset ovat myös sinällään ehdottoman nättejä!



Suklaat olivat (mennyt aikamuoto on todellakin aiheellinen, ne ovat nimittäin kaikki mennyttä) hyvin laadukasta tummaa suklaata, joista tähdeksi nousi E. Gustavs Chocolaten mustaherukoilla maustettu suklaa. Ihan mahtavaa, ja jälleen kerran kaunista kuin mikä. Milloinkahan kaikki hippifirmat, jotka sinänsä valmistavat hyviä ja laadukkaita nautintoainetuotteita oppivat, että erityisesti suklaan kaltaisessa ihanassa turhuudessa ulkoasu on puoli ruokaa? Esimerkiksi Plamilin levyt maistuisivat taatusti sata kertaa paremmalle, jos ne olisi kääräisty vähän enemmän vaivaa nähden.

Teenäytteistä on muuten mainittava vielä yksi yllärihitti: Aika uneksia-yrttitee. Annoin maistiaiset tätä kamomillaa, laventelia ja lehmuksenkukkaa sisältävää taikauutetta nukahtamisvaikealle 2-vuotiaalle ja en tiedä oliko vaikutus placeboa vai ei, mutta se tehosi. Tätä lisää ensi tilillä!

* Varoitus! Tämä postaus on tehty vastineeksi ilmaisnäytteitä sisältävästä blogiyhteistyöstä!


8 kommenttia:

  1. Ihana kuulla (tai siis lukea) näinm ukavaa tekstiä tuosta kivasta kaupasta. Sehän on kotikaupungissani, joten sympatiseeraan siksikin ja turistina siellä käydessäni piipahdan yleensä Mandragorassa myös. KAuppa pullollaan ihanuuksia. Ja omistajatar on vieläpä erittäin viehättävä ja ystävällinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tavattoman sympaattisen oloinen puoti! On niin mukavaa, etteivät kaikki liikeet ole jättiketjujen osasia, vaan tällaisia itsenäisiäkin löytyy.

      Poista
  2. Joo, hyvää oli! Ja tykkäsin kans siitä, että siitä koko teehommelista on tehty *elämys*. Viitaten siihen, että se teehän oli kaunista! On ihanaa, että Suomessakin on näin hienoja, yhteen (tai siis muutamaan) asiaan erikoistuneita kauppoja! Teen ostaminen Prismasta nyt vaan on niin mälsää!

    xoxo,
    Raisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja tosiaan varsinkin nautintoaineissa sen nätteyden pitäisi myös olla merkittävää. No joo siis jostain kahvinporoista on vaikea saada sen kummempaa tietenkin, mutta ainahan ne voi sitten paketeerata somasti. Ja tosiaan puristaa siitä teestä kakkusia ruusunlehtien kera. Kaikki vaan on niin paljon paremmin, kun seassa on ruusunlehtiä.

      Poista
  3. Olen samaa mieltä Mandragorasta. Ihastuttava kauppa ja ystävällinen palvelu netinkin välityksellä. Pitää ensi kesänä pohjoisessa käydessä käydä tsekkaamassa paikan päällä puoti livenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, palvelu oli kyllä netitsekin huippuystävällistä. Lisää tätä!

      Poista
  4. Herra-mun-vereni, tuo mansikka-samppanja kiinnostaa nyt kovin!

    VastaaPoista
  5. Se oli kyllä ihan taivasta. Kiitos muuten kun elvytit mieleeni herra-mun-vereni -sanonnan, otan oitis käyttöön!

    VastaaPoista