sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Vegekinkkukilpailu: Soul Mama's Kitchenin seitankinkku


Keitaan Suuren Vegekinkkukilpailun avaa Soul Mama's Kitchenin kotimainen. pakasteena myytävä seitankinkku. Kinkun ainesosalista on aika pitkä ja eksoottinen: perusseitanin vehnäproteiinin ja kikhernejauhon ohella tuotteesta löytyy myös esimerkiksi sokeria, luumua, neilikkaa, kanelia ja inkivääriä. Kinkun lahjoitti testiä varten Ekolo. Ikävä kyllä en löytänyt kinkun myyntihintaa - ainakin Ekolossa myytävä Soul Mama´sin kebab on muistaakseni aika tyyristä. Tosin kebab on täysin hintansa väärti - olen siihen kovin ihastunut, joten odotin tältä kinkultakin suuria.

Petyin. Pakkauksessa kerrottiin että viipaleina vakuumipussissa köllöttelevää seitankinkkua voi syödä sulatuksen jälkeen joko sellaisenaan tai miedolla lämmöllä pannulla paistettuna. Hotkaisin ensinnä pari siipuletta aamuleivän päällä, mutta kylmänä marinadin luumut ja sokerit olivat suorastaan ällöttävän makeita. Marinadi ei myöskään palvellut koostumuksellaan: tuntui kuin viipaleita olisi uitettu hieman oudossa hillossa.


Iltaruoan kera paistettuna elämys oli astetta parempi. Mössökastike kuivahti pannulle, ja vaikka leikkeistä ei saanut reippaassakaan öljyssä suorastaan rapeita, oli koostumus miellyttävän lihaisa. Maku oli kuitenkin edelleen liian äitelä, ja erityisesti kaneli puski häiritsevästi läpi. Joulumausteet ovat toki kiva asia, mutta mielummin söisin vaikka niillä maustettua chutneyta tai muuta lisuketta vegekinkun kyytipoikana - itse kinkun ei tarvitsisi olla makumaailmaltaan ihan niin maustekakkua muistuttava.

Kinkkua paistettuna maistellut puolueettoman raadin nuorin jäsen totesi "ei haluu ei tällasta kinkkua" ja ikävä kyllä joudun yhtymään mielipiteeseen. Harmin paikka - olisi ollut mukavaa löytää mainio kotimainen vegekinkku, varsinkin kun se Soul Mama´sin kebu on niin jumalattoman hyvää. Ensi vuonna vähän vähemmän sitä kanelisettiä, tytöt ja pojat!

Kouluarvosanaksi Soul Mama´sin seitankinkku saa seiskan. Sori.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti