torstai 18. joulukuuta 2014

Topas Wheatyn joulupaisti


Myös Ruohonjuuri tahtoi ystävällisesti osallistua sponsoroimaan Suurta Vegekinkkukilpailua, joten täällä on mässäilty seitanilla ja tofulla. Kilpailu kiristyy ja panokset kovenee!

Tänään pisteytetään Topas Wheatyn vegaaninen joulupaisti, jonka siis lahjoitti Keitaan keittiöön Ruohonjuuri. Ekokauppakonkarin lisäksi paistia saa ainakin joistain K-kaupoista, ja sen jälleenmyyntihinta näyttää huitelevan siinä 20 euron korvilla.

Saksalainen Wheaty on merkki, jonka kautta aikoinaan tutustuin seitaniin ihka ensimmäiseksi. Opiskeluaikojen luksusta oli, kun joskus löytyi varaa ostaa savuseitanviipaleita leivälle. Oikeastaan kaikki Wheatyn tuotteet ovat mielestäni edes ihan jees, ja parhaimmat suorastaan herkkua.

Varmalla taidolla on tehty myös 750-grammainen vegekinkkumöhkäle. Koostumus on murea mutta silti lihaisia eikä lainkaan sitkeä. Viipaloin kinkkupötkön pannulle ja ruskistin kevyesti öljyssä. Maistoin myös yhden siipuleen kylmiltään, ja hyvin meni niinkin. Paistettuna pinnaltaan rapeaksi seitankinkku oli kuitenkin parhaimmillaan. Se syötiin  pottujen ja hapankaalin kanssa, mutta voisi sopia myös oikein hyvin tuhdin, katuruokahenkisen voikkarin täytteeksi.

Joulupaistin maku on konstailematon - ei siis ainakaan läpitunkevasti luumuja ja kardemummaa ja ties mitä pomeranssia. Pippuria ainakin on käytetty mukavasti, mutta muita mausteita en osannut erityisesti erottaa, vaikka mautonta paisti ei suinkaan ole. Suolaa on aika reippaasti, mikä on syödessä kiva asia mutta parin tunnin päästä saa juosta vesihanalla tiuhaan. Ehkä suolaisuuden takia lapset eivät innostuneet kinkkua santsaamaan, vaikka söivät palasensa ihan mielellään.

Jos tykkää lihankorvikkeista, on tämä paisti varmasti joulun juttu. Erityisesti sinappihunnulla se taltuttaa kinkunikävän, jos sellaista joku potee. Mikään halpa tai riittoisa herkku Wheatn joulupaisti ei ole: parinkympin paisti uppoaa nelihenkiseen perheeseen lähes yhdellä aterialla. Suolaisuus ja hinta rokottaa myös pikkuisen pisteitä, mutta kouluarvosanaksi tulee 9-.

Ensi kerralla vegekinkku syntyy itse tehtynä Ekolon aineista ja ohjeesta. Jännittää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti