tiistai 25. elokuuta 2015

Sitruunainen linssisalaatti



Tämä salaatti on melkoisen onnistunut yritykseni kopioida eräässä turkkilaisessa ravintolassa syömäni raikas linssisalaatti. Salaatti on yksinkertainen valmistaa, eikä hintakaan huimaa päätä.

Linssit kannattaa valuttaa huolella keittämisen jälkeen, salaatti ei saa missään nimessä olla vetistä. Jos salaatti tuntuu liiankin kuivakkaalta, siihen voi lorauttaa hiukan sitruunamehua. Päämauste on kuitenkin sitruunan kuori, joka vaatii muutaman tunnin saadakseen arominsa esiin. Salaatin voi hyvin valmistaa edellisenä päivänä tai tehdä isomman määrän kerralla. Vihreiden linssien keittoaika on noin 30 minuuttia: älä keitä niitä liian mössöksi vaan pidä niitä silmällä.

Kun tein salaattia, lapset auttoivat. Isompi pilkkoi porkkanoita pikkiriikkisiksi palasiksi ja pienempi, öö,  saksi tyhjää riisipakettia silpuksi. Molemmat olivat äärettömän tärkeitä tehtävistään ja hoplaa - minä sain tehdä salaatin rauhassa. Taikuutta.

Sitruunainen linssisalaatti

2, 5 dl vihreitä linssejä
2 sitruunan kuori
0,5 dl oliiviöljyä
2 porkkanaa
1 rkl punaviinietikkaa
suolaa
tuoretta persiljaa ja sitruunamelissaa

Keitä linssit ja kysiksi ja laita siivilään valumaan. Pilko porkkanat mahdollisimman pieniksi paloiksi. Raasta sitruunoiden kuoret ja pilko yrtit. Sekoita ainekset keskenään ja lisää öljy ja viinietikka. Mausta suolalla maun mukaan. Anna vetäytyä muutama tunti tai seuraavaan päivään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti