torstai 15. marraskuuta 2012

Farfallan ihonhoitosarja ja alennuskoodi



Farfalla on sveitsiläinen sertifioitua luonnonkosmetiikkaa valmistava yritys, jonka tuotteista suurin osa on vieläpä vegaanisia. Legenda kertoo, että Farfalla oli alun perin hippihenkinen folkyhtye, jonka jäsenet musiikkiskenestä eläköidyttyään ryhtyivät luomukauneusalalle. (Siitäpä vaan vinkkiä, vanhat punk-kaverit!) Sain maahantuojalta testattavakseni Farfallan ihonhoitosarjan näytepakkauksen. Niinkuin minä itsekin toisinaan, ihoni on erittäin kuivakka ja helposti ärsyyntyvä, joten erityisesti voiteiden suhteen olen aikas kranttu.

Farfallan tuoteperhe on aikas mukavasti brändätty ja suunniteltu: ulkoasussa on yhtenäinen, laadukas linja - jos yritys onkin aloittanut pienesti on kotikutoisuus nyt jäänyt taakse. Tuotteet tunnistaa myös tuoksumaailmasta jossa ainakin minun nokkaani tuntuu kukkaisuuden alla mukava pippurisuus. (Vai puhunko nyt taas itsestäni?!) Itse tykkään siitä kun kosmetiikan valmistajalla on myös tuoksuissa yhtenäinen juju: esimerkiksi Hauschkan kaikki tuokseet ripsiväriä myöten döfäävät ruusulle. Farfallan tuoksussa on tosiaan hiukan enemmän potkua.

Saamani testipuketti sisältää neljä pikku tuubia (puhdistusemulsio, kosteusvoide, kauneusvoide ja anti-age yövoide) joiden sisältöä olen näälinyt naamaani viimeisen parin viikon ajan - aika riittoisaa tavaraa siis. Kaikki ovat vegaanisia, 100 % luonnollisista ainesosista tehtyjä ja sisältävät jopa 95-97% luomuaineita eli käytännössä siis matskut ovat kokonaan luomua. Vettä kun ei voi tietenkään luomusertifioida.

Ja näin ne tehosivat minun nassuun:

Daily Refresh puhdistusemulsio 
Lupaus: "Puhdistaa ihon hellävaraisen tehokkaasti."
Toimiiko: Kyllä. Iho tuntuu pienelläkin määrällä narskuvan puhtaalta mutta ei kuitenkaan kuivu. Mukava greipin tuoksu tuntuu erityisesti aamulla virkistävältä.

Intense Moisture kevyt kosteusvoide
Lupaus: "Parantaa ihon luonnollista suojautumiskykyä ja aktivoi ihon omaa kollageenintuotantoa."
Toimiiko: Ööh, ehkä. Ihan ok kräämi, mutta tuntuu kyllä liian kevyeltä kuivan ihon hoitoon. Hiukan pliisu mutta ihan passeli perusvoide varsinkin jos et kaipaa erityisen kosteuttavaa tuotetta.

Be Beautiful Bliss Cream kauneusvoide
Lupaus: "Dopamiini parantaa verenkiertoa ja tuo kasvoille kauniin heleyden. Täydellinen voide käytettäväksi ennen tärkeää tapahtumaa."
Toimiiko: Kyllä, oi kyllä! En tiedä mitä dopamiini on mutta sitä lisää saavillinen, kiitos! Voide tekee ihon nopeasti tosi pehmeäksi ja todellakin tuo sitä kuuluisaa hehkua. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Nordströmin Rollena olisin tästä tuotteesta tosi huolissani.

Age Miracle anti-age yövoide:
Lupaus: "Antaa ihon hengittää yön aikana ja tuo kasvoille raikkautta ja kiinteyttä. Aamulla iho tuntuu virkistyneeltä."
Toimiiko: Ei, tai sitten minulla on kaikesta huolimatta liian nuori naama. Olen muutenkin yrittänyt ottaa iisimmin anti-agetuotteiden kanssa sen jälkeen, kun sain yhdestä 30+ luonnonkosmetiikkavoiteesta aika reippaasti näppylöitä - ekokosmetologini mukaan anti-agevoiteet liian varhain käytettynä aiheuttavat iholle uuden teini-iän. Ja sehän ei ehkä just ole se, mitä niillä haetaan takaa, vai mitä?


Kaiken kaikkiaan tosi laadukas tuotesarja. Farfallalla on myös shampoota, ihovoiteita ja vaikka mitä muuta. (Ja Farfallan(kin) ihanista tuoksuista saatte muuten pian kuulla lisää.) Ja vielä muistutus: Keitaan lukijoina saatte tuotesarjan maahantuojan verkkokaupasta 10 % alennuksen Farfallan kosmetiikasta alennuskoodilla KEIDAS. Tarjous on voimassa jouluun asti. Sinuna ostaisin itselleni joululahjaksi ainakin annoksen sitä dopamiinikräämiä ja sassiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti