lauantai 22. kesäkuuta 2013

Mansikkajäätelö



En nyt haluaisi olla mikään kansallinen ilonpilaaja, mutta kun juhannus ei oikein ikinä ole napannut sen kummemmin. Yleensä otan ilolla vastaan minkä tahansa syyn juhlaan, mutta en ole saanut käsitystä että mitä näin juhannuksena nyt oikein pitäisi tehdä. Muuta siis kuin juoda huimia määriä viinaa ja sekään ei oikein lapsiperheellisenä enää sovi. Mitä siis jää jäljelle? Ehkä ongelma on se, että juhannuksen ruuat ovat vähän jotenkin mitä sattuu enkä ole saanut luotua itselleni mitään erityistä vegaanijuhannusperinnettä.

Mutta onneksi tähänkin juhannukseen löytyi tarkoitus, nimittäin tämä taivaallinen jätski. Älä missään nimessä ryhdy kikkailemaan ja lisäämään eksoottisia makuja reseptiin, tämä mansikkajäätelö on täydellistä juuri tällaisenaan! Upea kokoelma erialaisia vegaanisia jätskiohjeita ja yleensäkin jäätelökoneinfoa löytyy tietenkin esimerkiksi aina yhtä mahtavasta Kamomillan konditoriasta.

Mansikkajäätelö

1 l tuoreita mansikoita
1,5 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria tai 2 tl vaniljajauhetta
3 prk Alpro Airy & Creamy-soijakermaa

Survo mansikat sokerin ja vaniljan kanssa. Vatkaa kerma kevyesti. Yhdistä mansikkasurvos ja kerma ja valmista jäätelökoneesi ohjeen mukaan.

4 kommenttia:

  1. Me ollaan kehitelty "omat" perinteet: jos vain sunkin saa kasataan kaikesta talven mittaan kertyneestä rakennuspuujämästä yms. kokko. Sitten grillataan. (ihan vaan välihuomautuksena, että tässä välissä tuli kirjoittamisessa tauko, kun vauva kakkasi mun syliin ja tilannetta pelastamaan tullut mies kaatoi samaan sotkuun vielä mun teemukin mun syliin) Tänä vuonna tein seitan pihvejä. Takinaan laitoin omatekoista grillikastiketta tuomaan makua ja sitten keitettyhin pihveihin hieroin öljyä ja mausteseosta päälle ennen grillausta. Tuli tosi hyviä. Jälkkiriksi olisi sopinut noin herkun kuuloinen jätski. (Oli meillä kyllä tosi hyvää suklaakakkua.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kaikki tekee niin ihanan kuuloisia seitanpihvejä - miksi mä en opi? Mun ei maistu ikinä miltään, nyyh. Ihanan tutun kuuloinen taukotilanne, itse sain vastikään siivota kakkaa mm. legoauton renkaista kun kuopus oli hetken ilman vaippaa. Aah.

      Poista
  2. Ne pihvit onnistui kyllä aika hyvin. Ohjeen perusta oli Jere Niemen Vegaaninkotiruoka keittokirjasta (ohjeessa on korppujauhoja, mutta ehkä kikhernejauhoilla tulisi kiinteämpiä). Sitten tein sellaisen voimakkaan makuisen grillamarinaadin tomaattipyreestä, soijakastikkeesta, öljystä ja inkkarisokerista sekä mausteista (ainakin valkosipulia,chiliä, savupaprikaa). Sen laitoin siis sinne taikinan joukkoon. Kun olin ohjeen mukaan keittänyt pihvit, hieroin niihin ensin öljyä ja sitten reilusti mausteseosta jossa oli savupaprikaa, pippuria, suolaa, chilihiutaleita, oreganoa. Ja sitten grillattiin ne parin tunnin kuluttua. Ei kovin vaikeita. Kokeile ihmeessä. Luulen, että salaisuus oli tuo päälle hierottu mausteseos. Keittämisen jälkeen ne oli aika pliisun makuisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, savupaprika! Se kyllä sopii ihan mihin vaan. Mukavan kuuloinen ohje, nyt kyllä otan itseäni niskasta kiinni tänä kesänä ja opettelen tekemään kunnollisia seitanjuttuja. Kiitos, oi pihviguru! :)

      Poista