Loma!

Hoh hoh mikä viikko - tähän on mahtunut kaikkea joogasta yhteislauluun. Mutta nyt alkoi loma ja huomenna lähdetään Skotlantiin sitä viettämään. Postailen varmasti matkan varelta - tarkoitus olisi mm. käydä vegaanijuustosaarella - mutta sitä odotellessa tsekatkaahan täältä mitä kaikkea Edinburghissa voikaan tehdä!

Aamujoogaa ja -palaa

Viimeisen työviikon kunniaksi olen pitänyt omatoimisen joogaintensiivin, eli vaan päättänyt käydä aamujoogassa joka päivä ennen työpäivän aloitusta. Olen aamuvirkku ihminen joten aikainen herääminen ei ole ongelma, mutta jos totta puhutaan alan sitten iltapuolella olla vähemmän zeninä. Anteeksi vaan, perhe!

Aamujoogasta tulee paitsi fyysisesti myös henkisesti mahtava fiilis: tein sen! Heräsin ja harrastin liikuntaa ennen kuin kukko lauloi! Toinen heräävä tunne on tajuton nälkä kun saavun suihkunraikkaana työpaikalle. Onneksi lähellä Lasipalatsissa on ihana Kanniston leipomo, josta saa paitsi mainiota soijalattea myös vegaanisia täytettyjä chiapattoja. Ajatelkaa, vegaaninen asia ihan noin vaan tiskissä! Ja vielä hyvä sellainen. Aamulla Punavuoressa leivottu leipä on täytetty tuoreilla kasviksilla ja mystisen hyvällä tapenadella. Ooh. Kyllä näillä joogi jaksaa.

Vessoista, feminismistä ja flirttailusta

Oli jotenkin pakko jakaa teille tämä herkkä kuva, jonka bongasin Pasilan kirjaston miesten vessasta vessapaperiautomaattia somistamasta. Feministikitschiä käymälässä. Absurdi kuva ja vielä absurdimpi paikka. Kukahan sen on sinne liimannut?

Ja mitäkö tein miesten vessassa? No kävin pissalla. Jos on jonoa eikä herrainvessa ole sellainen pisuaarillinen, käyn aina ihan siinä vessassa mikä ensin vapautuu, oli siinä ovessa symbolilla mekko päällä tai ei. Itse asiassa minua jotenkin ärsyttää se, että täysin identtiset kopit ovat jotenkin muka sukupuolitettuja. Jos siellä on pönttö, lavuaari ja peili, niin missä "se pieni ero" on? Eikö sitä voi sitten tirauttaa kumpaan vaan koppiin? Vielä kiukuttavampaa on, jos vain naisten vessassa on lastenhoitopöytä. Miehetkö eivät muka hoida vauvojaan vai?

Kuva: esumai.info

Tällainen vessa-asia on tietysti aika pieni ja vähämerkityksinen, mutta toisaalta yksi niistä lukemattomista tavoista, joilla sukupuolten välistä eroa päivittäin tarpeettomasti korostetaan. Tankopyörä ja hokkarit, karvanpoisto ja korkkarit: kaikki nämä ovat ihan ok asioita, kunhan ketään ei tavalla tai toisella painostettaisi saati pakotettaisi mihinkään mikä ei tunnu omalta. Ja jos on jossain määrin ihmisten ja yhteiskunnan kanssa tekemisisissä, ainakin sen painostuksen kohteeksi joutuu jokainen ihan takuuvarmasti - ja niin monella tavalla ja tasolla ettei sitä edes huomaa.

En myöskään ole ikinä ymmärtänyt työpaikkaflirttailun päälle. Luin taas jostain akkainlehdestä, kuinka pieni flirtti piristää päivää. Tiedoksi vaan, että minun päivääni ei piristä vaan hämmentää ja ärsyttää. En ihan äkisti keksi yhtään työpaikkaa, jossa kollegan sukupuolella olisi kauhean suuri merkitys. Miksi sitä siis pitää korostaa? Eikö vaan voitaisi jo päästä tämän me Tarzan, you Jane-henkisen jutun ohi? Toisaalta keimailukammoni saattaa rehellisesti sanoen johtua ihan vaan siitäkin, että olen kauhean huono flirttailija. Mitä siinä nyt oikein pitäisi tehdä? Mikä se homman juju on?! Aargh!

Mansikkajäätelö

En nyt haluaisi olla mikään kansallinen ilonpilaaja, mutta kun juhannus ei oikein ikinä ole napannut sen kummemmin. Yleensä otan ilolla vastaan minkä tahansa syyn juhlaan, mutta en ole saanut käsitystä että mitä näin juhannuksena nyt oikein pitäisi tehdä. Muuta siis kuin juoda huimia määriä viinaa ja sekään ei oikein lapsiperheellisenä enää sovi. Mitä siis jää jäljelle? Ehkä ongelma on se, että juhannuksen ruuat ovat vähän jotenkin mitä sattuu enkä ole saanut luotua itselleni mitään erityistä vegaanijuhannusperinnettä.

Mutta onneksi tähänkin juhannukseen löytyi tarkoitus, nimittäin tämä taivaallinen jätski. Älä missään nimessä ryhdy kikkailemaan ja lisäämään eksoottisia makuja reseptiin, tämä mansikkajäätelö on täydellistä juuri tällaisenaan! Upea kokoelma erialaisia vegaanisia jätskiohjeita ja yleensäkin jäätelökoneinfoa löytyy tietenkin esimerkiksi aina yhtä mahtavasta Kamomillan konditoriasta.

Mansikkajäätelö

1 l tuoreita mansikoita
1,5 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria tai 2 tl vaniljajauhetta
3 prk Alpro Airy & Creamy-soijakermaa

Survo mansikat sokerin ja vaniljan kanssa. Vatkaa kerma kevyesti. Yhdistä mansikkasurvos ja kerma ja valmista jäätelökoneesi ohjeen mukaan.

Työmatkalle Tanskaan

Olen lähdössä tänään työmatkalle Tanskan Aarhusiin (joka muuten oli vuoteen 2010 asti Århus ja päätti sitten jostain syystä luopua rinkulastaan). Työmatkat ovat melkoista luksusta äiti-ihmiselle. Neljä yötä hotellissa! Yksin omassa sängyssä! Joku tekee minulle aamupalan ja lounaan! Ja kyllä se perhekin taas tuntuu entistä rakkaammalta kun siitä on hetken erossa. Sitä paitsi olin samaisessa Next Library-konferenssissa Aarhusissa vuonna 2011 ja se oli ihan todella mielenkiintoinen. Tanskalaiset vaan jotenkin osaavat järjestää cooleja, ei-pönöttäviä tilaisuuksia. Joten voin ihan hyvällä omallatunnolla sanoa odottavani sitä työosuuttakin tästä reissusta.

Aarhus on kokoonsa nähden - 250 000 asukasta - hirveän eläväinen kaupunki. Vaikka ohjelmani on aika tiukka, kaupunki on niin kompakti että sen ehtii muutaman päivän taukoina ja luppoaikana nähdä oikein hyvin. Vegaanisafkan löytäminen oli viimeksi hiukan hankalaa, Tanskassa kun rakastetaan kermaa ja juustoa. Tällä kertaa tsekkailin vanhasta kunnon Happy Cowsta että ainakin yksi vegaaniravintolakin pitäisi löytyä. Muistan törmänneeni ainakin yhteen valtavaan ekokosmetiikkakauppaan, toivottavasti löydän sen uudelleen! Aarhusissa oli kaiken kaikkiaan jotenkin mukava fiilis. Esimerkiksi yläkuvan tapaisia hyvin toteutettuja epävirallista katutaideteoksia suvaittiin selkeästi paremmin kuin tiukkapipoisessa Suomessa.

Mutta hei, se pakkaaminen! Koska reissuun mahtuu monenlaista tilaisuutta, on mukaan otettava kaikenlaista asua. Tanskan kesä voi olla sateinen, joten sadetakkikin olisi poikaa. Hotellissa on kuntosali (jee!), siis tilaa täytyy löytyä joogamaton ohella myös lenkkareille. Sitten piti tyhjentää se roskasäkki, jota kutsun käsilaukukseni. Miten yhteen kassiin voi mahtua noin sata kiloa kuitteja, esitteitä ja muita lipareita? Ja tarvitsenko toisaan mukaan ne kahdeksan huulipunaa, jotka olen meikkipussiini tunkenut? Entä kuka on laittanut kassiini kumiankan?!

Seuraavan kerran postailenkin siis siististä hotellihuonestani tai rauhassa nautitun kahvikupposen ääreltä kahvilasta! Oi ylellisyyttä!

Animalian bloggari-ilta

Joskus kyllä onnittelen itseäni todella vilpittömästi siitä, että tulin perustaneeksi tämän blogin taannoisen äitiysloman "mut mitä muuta mä sit tekisin"-kriisissä. Kuten saadessani kutsun Animalian bloggaajatapahtumaan. Luvassa oli vegaanista naposteltavaa, Milla Paloniemen sarjiskeittokirjan esittelyä ja eläinystävälliset goodie bagit. Tulisinko paikalle? No totta hitossa!

Animalian toimisto Suvilahdessa on entinen joogasali, ja se jotenkin edelleen välittyy tilasta - sillä lailla hyvällä tavalla. Animalia on Suomen mittakaavassa iso järjestö, joten mitään kotikutoisuuden tuntua toimistolta sen enempää kuin toiminnastakaan on turha hakea. Animalia myös jakaa tiloja Vegaaniliiton kanssa, kuten yläkuvan Vegan Love Boat-vegaanideittitapahtumassa. Illan aluksi Animalian Mirja esitteli napakasti Animalian toimintaa ja eläinoikeusasioita yleensä. Veteraaniviherpiipertäjänä moni asia oli minulle ennestään tuttu, mutta muutama uusikin fakta löytyi.

En esimerkiksi tiennyt, että hajuvesiteollisuudessa tuoksun sitojana käytetty sivetta-niminen aine saadaan raaputtamalla vangittujen sivettikissojen anaalirauhasia. Ou jee. Tai tiesittekö te, että eläintarhassa kettu saa lakisääteisesti 600 neliötä tilaa kuonoa kohden, kun taas turkistarhalla vaadittu tila per kettu on 0,8 neliötä. Eläintarhakaan ei tietenkään pääse lähimainkaan luonnon tasolle.  Luonnonvaraisena elävän ketun reviiri on 0,4–50 neliökilometrin verran riippuen siitä, onko kyseessä urbaani- vai maalaisrepo. Terkkuja vaan eduskuntaan, jossa juuri lytättiin turkistarhauksen kieltävä kansalaisaloite.

Kuva: www.animalia.fi

Infopaketin jälkeen siirryimme jutustelemaan ja nauttimaan Niia's cupcakesin kuppikakkuja, vegaaniruokaguru Inna Somersalon tekemää ihanaa juustopiirakkaa ja skumppaa. Ei paha. Kutsuvieraina paikalla oli Milla Paloniemen lisäksi kuusi bloggaria enimmäkseen lifestyle- ja tyyliblogeista. Mestoilla oli lisäkseni Joanna Muuttolintuja syksyllä-blogista, Minttu Mami go go-blogista, Marjo Ihanasti sanottua-blogista sekä Joni One life, shop it-blogista.

Joni & Joanna

Kumma kyllä huomasin jälleen saman kuin aina ollessani ihan oikeiden bloggareiden kanssa tekemisissä, nimittäin että he a) ovat aina ihmeen nuoria ja kauniita ja b) kantavat mukanaan ihan oikeaa kameraa iPhonen sijaan tai lisäksi. Lievät alemmuuden ja vanhuuden tunteet kuitenkin hävisivät viimeistään toisen skumppalasillisen jälkeen ja ilta sujui mukavasti rupatellen. Ja tietysti Millan toimittamia keittokirjoja ihastellen. Sarjikset ja ruoka sopivat muuten yllättävän hyvin yhteen: Millan kirjojen juju on nimittäin se, että tunnetut ja vähemmän tunnetut kotimaiset sarjistaiteilijat ovat tehneet kokoelmia varten sarjakuvan ja sen kylkeen vegaanisen reseptin. Toimiva setti!

Läksiäisiksi saimme pussukat, joihin oli lastattu Heluna Shopin, Ruohonjuuren, Ekolon, IVANAhelsingin, ja Pinkkiksen antimia. Niistä löytyi suklaata, koruja, kosmetiikkaa, kirjallisuutta ja IVANAhelsingin upea huivi. Kiitos vaan, Animalia! Jos Animalian toiminta ei ole tuttua, tsekatkaahan täältä. Kyseessä ei todellakaan ole vain paassaamista ja miekkareita, vaan kaikella tasolla ihan katu-uskottavaa toimintaa!

Keinuva joogi

Vedän itseni pian kiikkuun, nimittäin joogakiikkuun! Bongasin joogakauppa Shankarasta joogakeinu-nimisen asian, ja hetken itseni kanssa talousasioista taisteltuani kipitin ruokatunnilla joogapuotiin ostoksille. Shankara on muutenkin sangen asiallinen kauppa - mattoja ja vaatteita löytyy varmasti joka joogin makuun. Mutta miksi se infernaalinen suitsukkeen döfis? Ihan vaan stereotypiasyistäkö?

Anyway, joogakeinu eli yoga swing on katosta roikkuva laskuvarjosilkistä tehty kangaslenkki, hieman niinkuin ilmajoogastudiossa mutta lisäksi joogakeinussa on erillisiä lenkkejä roikuskelua helpottamaan. Tai halutessa vaikeuttamaan. Tähän tapaan:

Kuva: www.yogastyling.com

Olen hingunnut jo pitkään kotiin joogaharjoituksen lisäksi ja tueksi jonkinlaista roikkumisvälinettä. Roikkuminen ja kaikenlainen kieppuminen vaan tekee niin hyvää selälle ja tukilihaksille. Lisäksi se on aikuiselle niin absurdia touhua että siitä tulee kummallisen vapautunut fiilis. Saas nähdä saadaanko keinu asennettua paikoilleen - pussukassa ei nimittäin ollut minkäänlaisia ohjeita mutta köysiä ja koukkuja sitäkin enemmän. Onneksi superkätevä isäni tulee huomenna käymään järeän poran ja saparokoukkujen kanssa! Tällä hetkellä koko kiikku roikkuu vielä omassa pussukassaan. To be continued...

Testissä: Lily Alexandran kosmetiikkaa

Käväisin jokin viikko sitten Kierrätystehtaan kanssa samaan aikaan olleilla luonnonkosmetiikkamessuilla. Ihan jees, muttei mitään valtavia vau-elämyksiä tullut eteen. Merkit olivat kaikki enemmän tai vähemmän tuttuja - joko alan olla tosi tietoinen tästä skenestä tai sitten luonnonkosmetiikan maahantuonti ja kotimainen tuotekehittely on jäänyt jotenkin junnaamaan paikoilleen.

Uusi tuttavuus minulle oli messuilla esitelty kotimainen Lily Alexandra -merkki. Tuotteiden pakkaus poikkesi radikaalisti muista näytteillä olevista pulloista ja puteleista. Siinä missä luonnonkosmetiikan valitettavan usein tunnistaa edelleen siitä, että paketissa on käytetty varmuuden vuoksi kaikkia sateenkaaren värejä, on Lily Alexandran tyyli tyylikäs ja hillitty hopean ja harmaan yhdistelmä. Kummallista muuten, että vaikka muuten olen ennemmin överit kuin vajarit-tyyppiä, kosmetiikkapakkauksissa minua kiehtoo yksinkertainen eleganssi. Ehkä se jotenkin viestii siitä, että tuote on kyllin vakuuttava eikä ulkoasulla tarvitse niin paljon räväytellä. Tai jotain.

Sain testiin Lily Alexandran kiinteyttävän tehoseerumin ja ostin kylkiäisiksi messutarjouksella kasvoveden ja puhdistusgeelin. Pakkauksen suhteen Lily Alexandralle tulee snadi miinus siitä, että purtilot ovat muovia vaikka tekevätkin lasisen vaikutelman - jotenkin pullojen tunnusta tulee väistämättä Lumene-henkinen olo.

Sarjan tuotteiden kehutaan olevan 100 % luonnollisia kasviraaka-aineita ja ainakin esittelijän mukaan kaikki tuotteet ovat vegaanisia. Ne ovat myös hajuttomia ja ehkä siitä johtuen korkin avatessa tulee hieman apteekkimainen fiilis - tiedättehän, jotenkin sellainen hajuton haju. Puhdistusgeeli vaahtoaa hitusen ja poistaa myös meikin. Putsari tuntuu tosiaan hyvin hellävaraiselta ja se olikin näistä tuotteista lempparini. Kasvovesi puolestaan oli aika mitäänsanomatonta - karhunvatukkaa pääsee kokemaan vain ainesosaluettelossa. Seerumista diggailin parin käyttökerran ajan, kunnes huomasin että siitä jää iholleni kummallinen kelmu, joka rullaantuu ikävästi kosteusvoidettan laittaessa. Ei kiva.

Kaiken kaikkiaan Lily Alexandra oli ikävä kyllä pettymys. Ehkä juuri se hajuttomuus tekee pliisun vaikutelman? Hyvä tietysti, että esimerkiksi tuoksuallergisillekin on luonnonkosmetiikkaa, mutta tällä kertaa myös tehot olivat jääneet tuotekehittelyssä matkan varrelle. Luksusta viestivästä pakkauksesta huolimatta Lily Alexandra tuntui käytössä vahvasti perusmarkettikosmetiikalta ja sellaiseksi se on kyllä aika hintavaa. Sääli - olisi kiva tukea kotimaista luonnonkosmetiikkamerkkiä. Toisaalta luonnonkosmetiikassakin on nykyään onneksi sen verran vaihtoehtoja ja kilpailua, ettei sitä tarvitse ostaa pelkästään periaatteen vuoksi.

Raparperihyve

Kävimme viikonloppuna vieraisilla ja ihanan aterian ja mukavan seuran lisäksi saimme kasapäin lahjoja, muun muassa raparperia kotiinviemisiksi. Tällaisista visiiteistä minä tykkään...

En juuri koskaan tee raparperista muuta kuin piirakkaa, mutta onneksi raparperihyve eli brittiläisittäin crumble rokkaa! Tämä hyve saa potkua kanelista ja kardemummasta. Sen sisus on mehevä ja karamellimainen mutta päältys rapea, kuten kunnon crumblessa ainakin. Taivaallista jätskin tai kermavaahdon kanssa!

Raparperihyve

3 suurehkoa raparperin vartta
1 dl rusinoita
2 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa

päällys:

3 dl kaurahiutaleita
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
0,5 tl suolaa
0,5 tl vaniljajauhetta
1 dl kiinteää kookosöljyä
2 rkl (vaahtera)siirappia

Pesaise ja pilko raparperit. Sekota joukkoon sokeri, perunajauho, rusinat ja mausteet. Kaada voideltuun piirakkavuokaan. Valmista päällys: Sekoita kuivat aineet ja nypi joukkoon kiinteä mutta pehmeä kookosöljy. Lisää lopuksi siirappi ja nypi murumaiseksi. Ripottele raparperiseoksen päälle ja paista 200 asteessa puolisen tuntia.

Yksi auto vähemmän

Tsekatkaas tätä hipsterikahvilan edestä löytyvää pyörätelinettä - kiteyttää aika hauskasti kaupunkipyöräilyn edut autoiluun nähden, vai mitä! Yhden auton viemään parkkitilaan mahtuu vaikka kuinka monta fillaria. Sitä paitsi fillarin tankoon voi hypätä suoraan maltilliselta terassireissulta, toisin kuin auton rattiin.

Minä niin tykkään pyöräilystä. Jos joku ei olisi jo keksinyt pyörää, se pitäisi kyllä keksiä uudelleen. Ajatelkaa nyt: ilmainen, kätevä ja ekologinen tapa liikkua paikasta a paikkaan b - ja vielä hyväksi kunnolle. Koko konsepti on kaiken kaikkiaan brändäysfirman märkä uni. Ainoa asia mikä minua itse asiassa ärsyttää pyöräilyssä on kypärä. Se vaan on kuuma, hankala kuljettaa mukana kaupungilla ja no niin, kyllähän se näyttääkin vähän tyhmältä. Ei tietenkään niin tyhmältä kuin arkku tai aivovamma, joten pakkohan sitä on käyttää. Aika usein näkee muuten vanhempia, jotka pyöräilevät ilman kypärää vaikka lasten päät on kyllä suojattu. Mikä logiikka siinä on? Aikuisen pää hajoaa ihan yhtä helposti. Mutta joo, joku voisi silti innovoida fillarikypärän joka olisi edes jotenkin chic.

Kuva: psychojog.blogspot.fi

Hei, huomiseksi lupaan jonkun reseptin - leivontarintamalla on ollut suht hiljaista näillä keleillä!

Välineurheilua

Hohhoi, takana on eka kunnon juoksulenkki muutamaan vuoteen. Ihme kyllä, lenkki sujui oikein mukavasti - ehkä talven ja kevään spinningkuuri kasvatti kestävyyttä. Saavutin jo aavistuksen siitä flow-fiiliksestä, kun jalat rullaavat ja mieli on ihan muualla. Kovin kauan sitä ei kyllä kestänyt - kärsivällisyyttä spinning ei vissiin kauheasti kasvattanut. Kuten olen jo aiemminkin tilittänyt, on juokseminen mielestäni ihailtavaa mutta snadisti tylsää touhua.  Olen kuitenkin päättänyt ruveta tykkäämään siitä, juoksu kun on a) halpaa ja b) nopeasti suoritettua, ja molemmat ovat tässä elämäntilanteessa melkoisia valttikortteja harrastukselle. Ja onhan tämä lenkin jälkeinen voittajaolo kyllä ihan lyömätön!

Ajattelin tehdä juoksusta itselleni houkuttelevamman harrastuksen oheistuotteilla. En ole koskaan välittänyt pätkääkään treenivaatteista, mutta etsin ja ostan heti seuraavana palkkapäivänä itselleni jonkun soman treeniasun. Muistaakseni olen nähnyt jossain nettikaupoilla roikkuessani jopa reilun kaupan urheiluasuja. Lenkkaritkin pitäisi uusia. (Ja kohta voinkin pyyhkiä listata kohdan a...) Hikipajattomien lenkkareiden löytö on tunnetusti vaikeaa, mutta ainakin New Balancen kengistä osa on tehty Britanniassa ja ne ovat myös vegaanisia, tsekkaa esim. täältä. Tähän asti olen urheillut niillä ja ihan kelpoja ovat tällaiselle sunnuntaijuoksijalle.  Kookosvesi on paitsi tosi in myös hyvää treenijuomaa, sitä siis myös lisää ostoslistalle. Uusi soittolista iPodiin tai puhelimeen. Joku mukava proteiinipirtelö (jota siis tosiaan ei tämmöisen tunnin lenkin jälkeen tarvitsisi) palkinnoksi lenkin jälkeen. Kyllä se tästä, ihan tosi!

Hot hot hot!

En ole varmaan ainoa jonka mielestä on epäreilua olla sisätöissä näillä keleillä? Vaikka kuinka tykkään duunistani, katse ja mieli tuppaa vaeltelemaan ikkunasta ulos - varsinkin kun työpaikkani edustalla on valtava terassi, jossa jotkut onnelliset istuvat viettämässä hellepäivää. Eipä silti, en oikeastaan ole mitenkään ihan mielettömän terassiorientoitunut ihminen, olen enemmänkin piknikviinityttöjä.

Oli miten oli, kuuma on sisälläkin ja se asettaa haasteensa työpukeutumiseen. Hellemekossa ei ole oikein jees mennä töihin, mutta jotain keveää pitää olla. Onneksi on vanha kunnon Vaatelainaamo, josta löysin hauskan Ronja Ryövärintytär lähtee kaupungille-henkisen mekon. Sen kuviointi on hauskasti melkein leopardikuviota mutta ei ihan. (Olenko jo kertonut olevani heikkona leopardikuosiin?!) Mekko on kotimaisen Kaksitvån mallistoa ja mukavan hengittävää ohutta puuvillaa.  Leggingsit ja sandaalit, ja se on siinä! Jotenkin saan aina kesällä kicksejä siitä, että voi pitää yllä vain muutamaa vaatekappaletta ja silti olla ihan säädyllinen. Tänään pärjäsin neljällä ja jos huomenna on yhtä kuuma, niin vähennän kyllä kolmeen! Sen alle en kai voi mennä, vai mitä?

Epäpuutarhuri tilittää

Minulla on tunnustus: en ole vähääkään kiinnostunut kasveista tai puutarhahommista. Haluaisin olla, mutta kun minua kerta kaikkiaan kiinnostaa enemmän vaikkapa ekomuoti ja -kosmetiikka. Minulla on muutamia huonekasveja joista tykkään kyllä ja yritän laittaa aina parvekkeellekin jotakin pientä, lähinnä sellaisia kasveja joiden kuuluukin kuolla kauden päätteeksi. Tai jotka on saatu äidiltäni (joka muuten on armoitettu puutarhuri), kuten yläkuvan amppelimansikkka. Minusta on siis kyllä kiva katsella niitä kukkia ja tietysti syödä satoa, mutta en niin millään voi sanoa nauttivani kasvien kanssa touhuilusta tai puutarhalehtien selailusta - antakaa mulle milloin tahansa ennemmin joku dorka muotilehti.

Poden tästä jonkinlaista huonoa omaatuntoa, koska jotenkin miellän itseni sellaiseksi ihmiseksi, jonka kuuluisi olla kiinnostunut asioiden kasvattamisesta ja kaikenlaisesta sissiviljelystä. You know: ekologisia arvoja kannattava hyvinkoulutettu kolmikymppinen. Ja vielä vegaani! Ihme ettei puutarhakaupoista juosta kadulle perääni kun kuljen ohi tai lähetetä siemenkatalogeja kotiini. Jotenkin myös hupsusti kadehdin sellaisia ihmisiä jotka selvästi nauttivat suuresti kasveista ja puutarha-asioista - tuntuu että jään jotakin paitsi, että heillä on jotain spesiaalia mitä minulla ei ole. Vähän kuin tyypit, jotka todella ymmärtävät klassista musiikkia tai taidetta.

Toisaalta miksipä vegaanien pitäisi olla erityisesti kiinnostuneita viljelystä? Tokkopa kukaan odottaa, että kaikki lihansyöjätkään olisivat intohimoisia sikafarmareita. Ja okei, en ymmärrä puutarha-asioista, mutta minä sitten ymmärrän niiden kledjujen ja kräämien päälle. Ja olen valehtelematta varmaan yksi ainakin Euroopan asiantuntijoista vegaanisten kenkien suhteen. Jos en tunnistakaan kasveja, erotan milloin tahansa Novacasin kengät Vegetarian Shoesin popoista. Harvinaisen kenkäparin löytäminen vaikkapa vain virtuaalisestikin tuo minulle taatusti samaa nautintoa kuin onnistunut puutarhaprojekti tai pitkään himoitun taimen saaminen puutarhurille.  En ymmärrä mullassa möyrimisen nautintoa mutta sitäkin paremmin kirpputoreilta vaateaarteiden metsästyksen ilon. Kuka mitenkin metsästäjä-keräilijä-viljelijä-viettiänsä toteuttaa.

Kuis teillä? Heinät vai hepenet, kenkähylly vai kasvimaa? Vai sekä että?