Kuva: www.buteisland.com |
Skotlantilainen Sheese on ehdottomasti vegaanijuustojen parhaimmistoa. Pikkuisella Buten saarella valmistetuista Sheese-vegaanijuustoista lempparini on savustettu cheddar. Nyt tuoteperhe on kasvanut kahdella uudella juustolla: sulavalla cheddarilla, jota saa miedompana ja vahvempana versiona. Sulavia juustoja myy ainakin Ekolo.
Uusien juustojen maku sinällään ei ole ihan yhtä herkullinen kuin savucheddarin - ihan ok perusjuusto - mutta niitten sulavuus on yllättävän hyvä. Kokeilin mietoa versiota pizzan päällä, ja kuten kuvasta näkyy, juusto toimii ihan mukavasti - joskaan ei tietenkään yhtä vaikuttavasti kuin firman sivujen mainoskuvissa.
Tsekkaillessani juustoa valmistavan Bute Island Foodsin sivuja päätin, että seuraavalla Skotlannin lomalla haluan ehdottomasti kiertokäynnin tehtaalle. Jotenkin vaan pikkuriikkisellä saarella vegaanijuustoja valmistava yritys kuulostaa niin ehdottoman sympaattiselta. Vai keksittekö jotain hipimpää? Toisaalta näillä hipeillä taitaa olla myös bisnesnenää: Sheesen juustoa löytyy näemmä nykyisin myös kauppaketju Tescon liikkeistä Tescon oman Free From-brändin alta. Vähän kuin meillä olisi Pirkka- tai Rainbow-vegaanijuustoa siis.
Vegaanista Pirkka -juustoa...no, ehkä vielä joskus! jostain kumman syystä (hinta, saatavuus?) multa oli jäänyt näiden kokeilu väliin, kunnes tarvitsin yhteen reseptiin juustoa ja tiesin, ettei se toinen höylättävä juusto ainakaan toimis, joten ostin sitten näiltä yhden paketin ja voi pojat että oli hyvää!! Täytyypä joskus kokeilla myös sitä kehumaasi savustettua juustoa, vaikkakin se ihan pikkasen arveluttaa sillä en ole mikään suuri savustettujen asioiden ystävä.
VastaaPoistaKokeile ihmeessä, se ei oikeastaan ole sillä lailla savunmakuinen että olis tunkkainen niinkun joskus savujutskat, vaan jotenkin vaan täyteläinen. Totta kyllä että Sheesen saatavuus ei ole siitä parhaasta päästä, yleensä on vaan sitä mauttomampaa mallia kaupoissa.
PoistaTätä en ole koskaan kokeillu! suunnitteilla on kyllä omien vegejuustojen kehittely, tai sen jatkaminen oikeastaan. Jospa hinta-laatu nousisi uusiin ulottuvuuksiin :)
VastaaPoistaSulla olikin joku tosi kivan oloinen juustoresepti justiinsa. täytyy koklata tehdä!
PoistaVegekaupastakin saa näitä, hinta on 3,99 per paketti tällä hetkellä. Yleensä 5-10 eri makua Sheesejä tarjolla. Red Cheddar Style on vähän vahvempi näistä uusista hyvin sulavista.
VastaaPoistaOhhoh, aikas edullista! Täytynee lähteä Turkkuseen...
Poista