tiistai 20. toukokuuta 2014

Kasvisravintola OmNam





Voiko tämä olla tottakaan? Annankadun astangasalin kanssa samalle sisäpihalle on avattu uusi kasvisravintola OmNam, josta saa jo puoli kahdeksasta lähtien aamupalaa. OmNam on myös lounaspaikka, ja neljään asti saa ainakin kahvia ja vitriinistä pikku purtavaa. Paikka on avattu vasta noin viikko sitten, joka ehkä selittää häveliään ulkomainostuksen - oven julistetta kummempaa kylttiä ei OmNamilla vielä ole.


Kuten nimestä ja sijainnista voikin päätellä, on joogaporukalla sormensa pelissä tässä ravintolassa. Mitenkään kovin tunkeilevan jooginen ei paikan sisustus tai ruokalistakaan kuitenkaan vaikuta olevan. Itse asiassa tiskillä oli myynnissä jopa ihan tavallista karkkia. Aika syntistä menoa.


En ole vielä ennättänyt joogan jälkeiselle aamupalalle, mutta kävin eilen testaamassa OmNamin lounaan. Lounas maksaa kympin ja siihen kuuluu keitto ja salaattipöytä. Ainakin eilen salaatit olivat varsin tukevia: papusalaattia, bataattia sekä hummusta ja mustapaputahnaa. Kaikki salaatit eivät ikävä kyllä olleet vegaanisia, mutta päivän keitto oli vegaaniystävällinen basilika-tomaattikeitto, ja salaattipöydästä sai kyllä maitoasioiden välttelijäkin mahansa täyteen.

Keitto oli hieman hentoista - se olisi kaivannut ehkä kermaisempaa koostumusta - mutta maistui yhtä kaikki hyvältä. Salaatit olivat kauniita ja aika jännittävästi maustettuja. erityisesti piparkakkumausteissa marinoidut bataatit olivat oivallisia. Tykkäsin myös täyteläisestä mustapaputahnasta sekä salaatin päälle hulautettavasta porkkanavinaigrettesta.


Lounaaseen kuului myös leipä, mutta lounaskahvista sai pulittaa puolitoista euroa. Kovin edullinen lounas kahveineen ei siis ole, mutta eipä kovin hintavakaan - varsinkaan siihen nähden, että kaikki pöydässä tarjolla oleva oli tuoretta ja itse tehtyä eikä säilykepurkista ammennettua. Innostuin ottamaan vielä kahvini kyytipojaksi palan houkuttelevan näköistä raakasuklaabrownieta (á 6€, anteeksi pankkitili!). Muitakin vegaanisia raakajälkkäreitä oli tarjolla. Brownien pohjassa maistuivat jälleen ne piparkakkumausteet, mutta täytteeseen sujautettu hienoinen häivähdys anista esti joulumausteöverit. Itse asiassa yksi parhaimpia koskaan maistamiani raakakakkuja tämä.

Kaiken kaikkiaan OmNam oli ystävällistä palvelua myöten oikein miellyttävä kokemus. Konstailemattomista perusaineksista valmistettua, ennakkoluulottomasti maustettua kasvisruokaa. Toimii. Ja nyt unelmoin kiireettömästä jooga-aamusta, jolloin saan testata aamupalapöydänkin antimet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti