lauantai 15. elokuuta 2015

Lauantain aamupala


Lauantaiaamu, kirja ja kahvi, ne on mun juttu. Loppupäiväkin näyttää lupaavalta: hengailua lasten kanssa ja illalla bileet.

Viikonlopun aamupalalle on kiva tehdä jotakin spessua, jos viitsii. Tänään en viitsinyt, vaan pullautin purkista niitä äärettömän epäterveellisiä mutta kohtuullisen hyviä vegaanicroissantteja, siis niitä joita saa joka Alepan kylmähyllyltä. Toimeliaammalla tuulella ollessani teen esimerkiksi näitä myslimuffinsseja. Kokeilepa. Toimivat myös ilman suklaata, jos on terveellinen olo.


Suklaiset myslimuffinssit

2 dl mysliä
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
50 g tummaa suklaata
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
hyppysellinen suolaa
1,5 dl soijajugurttia
0,5 dl kiinteää kookosöljyä

Sekoita kuivat aineet ja pilkottu suklaa. Lisää joukkoon jugurtti ja kookosöljy ja sekoita. Nostele muffinssivuokiin ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Ooh toi kirja on ihana!!!

    VastaaPoista
  2. Olen vasta aika alussa, mutta vaikuttaa kyllä kivalta. Olen muutenkin semihäpeäkseni hurahtanut siivousopuksiin!

    VastaaPoista