Söin tänään iltapalaksi maailman parasta kaurapuuroa. Sen valmisti valvovan silmäni alla mutta ihan itsenäisesti 6-vuotias tyttäreni. "Onks hyvää?" hän tarkkaili silmä kovana ilmettäni maistaessani puuroa. Vakuutin sen olevan parempaa kuin mikään. Ikinä. Hän ryhtyi syömään omaa annostaan huolettoman ylpeyden vallassa: "Seuraavaks mä teenkin lasagnea!" Nirso pikkuvelikin tiesi milloin on viisainta mielistellä siskoa: "Ihan ihanaa puuloa!"
Joskus vaan kaikki on hetken hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti