Lauantai

Tänään nälätti mutta laiskotti, joten menimme brunssille Veganissimoon. Brunssi olikin tällä kertaa parempi kuin viimeksi: olkoonkin että valmiskamaa oli edelleen pöydässä aika lailla, tarjolla oli myös muutamaa ihan itse tehtyä lämmintä ruokaa - esimerkiksi mainioita valkosipuliperunoita ja jotakin moussakan tapaista. Ja sitten sitä ihanaa pannukakkua. Sen ne kyllä siellä osaa.

Parasta Veganissimossa on kuitenkin se, että vaikka paikka on pieni, siellä ei koskaan tule anteeksi pyytelevä olo vaikka onkin liikkeellä pienten lasten kanssa. Päinvastoin, siellä on jopa hyllyllinen mukavaa puuhaa lapsille - värityskirjoja, piirustuspaperia sun muuta sellaista, joka viihdyttää lasta kun nälkä on jo tyydytetty. Hyvä meininki.

Runsas brunssi olikin viisas veto, sillä sen jälkeen piti mennä ruokakauppaan. Herkkuheräteostokset jäävät kummasti tekemättä jos menee kauppaan täysin vatsoin - ja hyvä niin, sillä tässä kuussa pitää pihistellä. Ai ettäkö ei sitten olisi pitänyt mennä brunssille? No jaa...

Ruokaostosten lisäksi piti hankkia esikoiselle fleecepuku talvihaalarin alle. Miten kummassa en koskaan opi, että paras aika  lasten talvivarusteiden hankintaan ei ole syksyn ensimmäinen kylmä viikonloppu? Koko Helsinki oli nimittäin pentueineen ostamassa haalareita ja lämpökerrastoja. Aargh. Onneksi haalarit ja talvikengät on jo hommattu ja löytyi se fleecekin sitten lopulta. Nyt saa talvi tulla, jos kerran on pakko.

Oletteko muuten huomanneet, että lauantait ovat yllättävän stressaavia päiviä? Silloin pitää yleensä hoitaa kaikki ruoka- ja muuhun huoltoon liittyvät asiat, kuten tehdä isot täydennysostokset ruokakaappiin ja sutaista jonkinlainen siivoushuiskaus. Ja jotenkin ne asiat pitää saada kuntoon ennen sitä saunaa (niin, meillä on saunavuoro lauantaina kuudelta kuten kaikilla muillakin säädyllisillä kansalaisilla) että sen jälkeen voi sitten hyvillä mielin relata. Nyt oli takana (ja itse asiassa on myös edessä) sen verran hektinen työviikko, että yllätin itseni ja perheeni kiukuttelemalla varsin lapsekkaasti kun se h-hetki eli saunominen sitten vihdoin koitti. Ehkä ihminen ei loppujen lopuksi sisäisesti kovin paljoa muutu nelivuotiaasta? Kun oikein väsyttää, niin kiukutellaan ja toivotaan että joku hoivaa kuntoon. Vai olenko vain minä näin nuorekas?!