lauantai 10. tammikuuta 2015

Perunamuusi sienikermakastikkeella



Perunamuusi on ehkä parasta perusruokaa ikinä. Sitä paitsi se on helppoa ja halpaa. Sienikermakastikkeenkaan teko ei ole mitään aivokirurgiaa, ja tällä kertaa kruunasin vaivojeni säästelyn tarjoamalla muusin ja kastikkeen kanssa valmissoijapullia. Anamman Vegobullarit kun ovat parempia kuin omatekoiseni.

Minusta puikulasta tulee parasta muusia. En koskaan käytä kasvimaitoa muusissa, se tekee mielestäni muusin jotenkin pliisun makuiseksi. Sen sijaan jätän lorauksen keitinvettä antamaan makua ja pehmentämään koostumusta - ja lisään tuhdisti suolaa.

Perunamuusi

1,5 kg (puikula)perunaa
50 g margariinia
suolaa

Kuori ja pilko perunat. Laita kattilaan ja lsiää vettä sen verran että perunat juuri ja juuri peittyvät. Anna kiehua pehmeiksi. Kaada keitinvesi melkein kokonaan pois, mutta jätä noin 1-2 cm kattilan pohjalle. Survo perunat, lisää suola ja margariini.


Sienikermakastike

1 sipuli
loraus oliiviöljyä
5 isoa herkkusientä tai muita sieniä
2 rkl vehnäjauhoja
1 prk Oatlyn ruokakermaa
suolaa
valkopippuria
mustapippuria

Pilko sienet ja sipuli. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sinne sipulit, sieneyt ja vehnäjauhot. Paista hetki koko ajan lastalla sekoittaen, kunnes jauhot saavat hiukan väriä. Lisää kautrakerma ja mausteet. Anna hautua matalalla lämmöllä n. 15 min.

+ 1 pss Anamman kasvispyöryköitä, valmista ohjeen mukaan

Tarjoile pyörykät, muusi ja kastike puolukkasurvoksen kera.

2 kommenttia:

  1. Mäkään en yleensä laita mitään maitoa muussiin, mutta sen sijaan kaurakerma on ehdoton! :)

    VastaaPoista
  2. Olen myös joskus kokeillut. Ja oliiviöljy on kanssa yllättävän hyvää, jos haluaa tehdä vähän perinteitä rikkovaa muusia!

    VastaaPoista