perjantai 11. tammikuuta 2013

Tomaattinen filopiirakka



Viime vuoden saavutuksiini kuuluu se, että pääsin eroon filotaikinaan kohdistuneista ennakkoluuloistani. Jotenkin luulin että se olisi järjettömän hankalaa, mutta sehän olikin helppoa kuin mikä. Helppoa kuin tämä piirakka, joka tällä kertaa valmistuu vain valmisasioista.

Tomaattinen filopiirakka

Pohja:

3-4 filotaikinalevyä

Täyte:

1 prk aurinkokuivattuja tomaatteja
1 paketti Tofutti Sour Cremeä (varmasti Tofutin maustamaton kermajuustokin käy)
1 paketti maustamatonta tofua
oliiviöljyä

Sulata filotaikina ohjeen mukaisesti. Valmista täyte surauttamalla sauvasekoittimella keskenään sekaisin soijahapankerma ja aurinkokuivatut tomaatit. Mikäli tomaatit ovat todella öljyisiä älä lisää ihan kaikkea purkin öljyä. Pilko tofu pieniksi kuutioiksi ja sekoita tomaattikermaseokseen. Aseta filotaikinalevyt voideltuun piirakkavuokaan yksi kerrallaan ja öljyä aina jokainen ennen seuraavan laittamista. Laita täyte päällimäisen levyn päälle ja käännä ylijäävät kulmat nyytiksi täytteen päälle. Voitele öljyllä ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Tunnistin itseäni tästä kirjoituksesta! Filotaikina on itselle myös vähän sellainen kummajainen - koskaan en ole sitä käyttänyt, mutta kauhean kivoja reseptejä on filotaikinan tiimoilta osunut silmään. Pitänee siis kokeilla! :)

    VastaaPoista
  2. Kantsii kyllä kokeilla! Tein myös sellaisia makeita rullukoita ja taikina sopi siihenkin hyvin. Ainoa hankaluus on, että ainakin se taikinapaketti jonka olen kaupoista bongannut on aika valtava, muistaaksen 15 levyä tai jotain eikä taikinarullasta oikein voi sulattaa vaan muutamaa levyä.

    VastaaPoista