maanantai 23. maaliskuuta 2015

Loosisterin vegaanimenu




Kävin männäviikolla ystävän kanssa Loosisterissa. Olin aina vähän nostanut nokkaani sen ohi kulkiessani - paikka tuoksahtaa epäilyttävästi hipsteriluolalle - mutta oven menu toimi sisäänheittotuotteena. Listalla on nimittäin vegaanista pizzaa, burgeria ja muuta baarinaposteltavaa. Ruokalistaan oli ystävällisesti merkitty mitkä annokset ovat vegaanisai tai saatavana vegaanisina.

Puntaroin pitkään vegaanipizzan ja burgerin välillä. Jotenkin tuntuu, että jos jostain kerran saa vegaanijuustoa pizzaan, olisi velvollisuus sitten tilata sellainen. Himoitsin kuitenkin enemmän hampparia joten tilasin Tree Hugger Burgerin. Pöljä nimi mainiolle burgerille, sanon minä. Snadisti tulinen chilitofupihvi, avokado ja hummus oli nimittäin mainio kombo. Kyytipoikana tuli ranskalaisia perunoita - tosin aika perussellaisia - ja joitan coleslow'n tapaista. Annos oli suurehko, mutta duunipäivän jälkeiseen nälkään ihan passeli. Toimi myös kylmän keppanan kanssa.

Luvassa on kuulemma uusittu lista, jossa on entistä enemmän vegaanista mättöä. Lisäksi lounasbuffa on kuulemma keittoineen päivineen aina täysin vegaaninen, ja lounaslistalla on joka päivä yksi vegaaninen vaihtoehto. Loosisterin henkilökunta oli ystävällistä, ja sain ujohkon baarimikon kanssa viritettyä hyvän keskustelun Sea Shepherd Finlandista tyypin hupparin innoittamana.


Loosisterin sisustus tavoittelee vissiinkin jotain "ollaan-vaan-tällainen-rokkiluola-Kurvissa" -tyylistä ratkaisua, mutta kyllä se hipsteriys sieltä vähn läpi puskee. Mutta noilla sapuskoilla, who cares? Sitä paitsi listalta löytyi myös oiva viinitarjous. Hik.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti